Sivut

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Viimeinen pyrähdys kaupungilla ja joulunviettoon

Huomenna loppuu kaikki kiire. Pakkasimme tänään puolisenkymmentä jättipussia täyteen paketteja ja suuntaamme heti töiden päälle Pohjanmaalle viettämään joulua <3 Ihanaa!

Tänään olikin aika toivottaa vielä kasvotusten hyvää joulua yhdelle parhaimmista ystävistä. Tosin kaupungilla kaikilla muillakin oli samat ajatukset kuin meillä: Cafe Espa oli täynnä ja mihinkään ei meinannut sekaan sopia kuuman kupposen ääreen. Lopulta löysimme tiemme Fazerin kahvilaan, viimeiseen vapaana olevaan peräpöytään.



Vuohenjuustoleipä oli juuri sopiva suupala pitkän työpäivän päälle ja juttutuokiot menivät taas aivan liian nopeasti kun höpöteltävää riittäisi. Joulu on muuten ihan parasta aikaa tällaiselle juustofriikille, saa napostella juustoja yllin kyllin. Kuviin en tällä kertaa jaksanut nimmaria lisätä, mutta itse otettuja ovat.



Stockan jouluikkunoita olen moneen otteeseen ihastellut ja nyt tuli napattua pari kuvaakin. Minä ja muut lapset olimme tällä kertaa nenä kiinni ikkunoissa, heh! Kun on niin kovin kiltti että muistaa muita lahjoilla, täytyi itsensäkin palkita pienellä joulushoppailupalkinnolla. En yleensä asusteita ja vaateostoksia kuvaa, mutta nämä olivat lahja itselle joten tässäpä ne :) Mukaan sattui Snö of Swedenin korvakorut ja YourFacen nätti paita.

Näihin sanoihin, joulu jatkuu toisaalla ja blogi hiljenee pariksi päiväksi. Katsotaan, miten ehdin ja maltan viettää aikaa koneella kun näemme kaikkia tärkeitä immeisiä taas pitkästä aikaa, muun muassa toista kummipoikaamme, melkoisen suloinen pikku-ukko. Täti saa puuhailla kaikkea kivaa pienen miehen kanssa koko joulun :)

Parhaista parhainta joulunodotusta lukijoilleni!

8 kommenttia:

  1. Kiitos, sinne myös Mukavaa Joulua <3

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä ja kiitos itsellesi! <3

    VastaaPoista
  3. Ihania joulukuvia ja samoin oikein hyvää joulua sullekin!! :) KS

    VastaaPoista
  4. Kiitokset ja samoin sinne! :) Täällä on LUNTA, paljon! Ensimmäistä kertaa tänä vuonna näkee maan kunnolla valkoisena, joulu saapui samalla kun me määränpäähämme.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Miia ja sinne samoin!! <3

    VastaaPoista
  6. Ihania joulukuvia! mukavaa joulua myös sinne päin! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Hanilo ja samoin (vaikka joulu taisi jo mennä)! :) Itselläni joulu meni nopeasti ihania ihmisiä tapaillessa ja herkutellessa, totaalinen rentoutuminen!

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...