Sivut

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kultaisia hetkiä ja neljäs adventti

Viikonloppu on vierähtänyt hyvin nopeasti kaikkea kivaa puuhastellessa. Eilen sain paketoitua osan lahjoista, mutta urakka jatkuu tänään. Ihana kummipojumme vanhempineen oli illalla kylässä ja nautimme yhteisen "joululounaan" koko joukolla ennen kunkin lähtöä joulunviettoon eri puolille Suomea. Skumppaa, punaviiniä, pariloituja kasviksia, pihviä, kynttilöitä. Kulta näyttää olleen tämän viikonlopun pääväri: niin paketeissa kuin kuohujuomassakin :)



Ainoat, kenelle lahjat ovat vielä ostamatta, ovat isä ja appivanhemmat. Ideat ovat kuitenkin jo koossa, joten enää vaatii toteutuksen. Haluaisin myös muistuttaa kaikkia vielä tärkeästä asiasta: joulu jokaiselle. Monet bloggaritkin ovat kirjoittaneet hyvistä avutuskohteista, joihin voi lahjoittaa joulumieltä niille, joilla edes yhden paketin saaminen ei ole mahdollista. Kummipojumme äiti oli ostanut Joulupuu-keräyksessä pienelle tytölle paketin ja me lahjoitamme MLL:n ja Punaisen Ristin Hyvä joulumieli-keräykseen tänä vuonna.


Illalla oli mukava istuskella vielä ystävien kanssa ja nauttia hyvästä ruoasta. Tänään pääsee kunnon joulutunnelmaan vielä kiinni, kun lähdemme parin ystävän kanssa lauleskelemaan Kauneimpia joululauluja. Joskus pienenä olen äidin kanssa käynyt, mutta sitten tämä puuha jäi tauolle pitkäksi aikaa. Tämä kaverin loistava idea sai heti tuulta alleen, koska laulaa loilottaminen porukassa on mukavaa puuhaa.

Tunnelmallista neljättä adventtia kaikille! :)

3 kommenttia:

  1. Oi ja voi, pitäis kans viimeiset joululahjat kans saada ostettua. Mistä sitä virtaa sais lähteä tonne ruuhkiin shoppailemaan?! :) KS

    VastaaPoista
  2. kauniita kuvia! saanko kysyä, millä asetuksella olet nämä kuvat ottanut kun hämärässä otetut kuvat näyttää kivan valoisilta?
    mukavaa joulunodotusta!
    -Riitta

    VastaaPoista
  3. KS, samaa mietin täällä itsekin, tänään viimeinen pinnistys kaupoilla ja sitten lopullinen rauhoittuminen :)

    Moi Riitta ja kiitos kysymyksestä! :) Oma kamerani on Canonin EOS 450D. Olen säätänyt kameran valotusta suuremmalle ei-salamakuvissa ja käsitellyt tarvittaessa valotusta myös photoshopilla. Jos otan kuvia hämärässä salamalla, käytän aina yövalo-salamaa, joka on paljon lämpimämpi kuin normaali salama. Hämäräkuvissa kannattaa käyttää jalustaa ja säätää valotusaukko ja suljin hämärävaloon sopivaksi. Myös ISO-arvolla on merkitystä: suuremmalla arvolla tulee enemmän kuviin ikävää kohinaa. Toivottavasti oli apua :) Hyvää joulunodotusta sinnekin!

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...