Sivut

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tervetuloa eteiseen

Tervetuloa (omaan kotiin)! Esittelyssä huushollistamme eteinen, joka kuuluu myös facelift-to-do listallemme. Eteinen on nyt ihan mukava tila, mutta myös pieni ja ikkunaton, joten sen sisustamisessa on omat haasteensa. Oikeastaan sisustukseen ei ole panostettu ollenkaan vaan lipasto ja muut meillä oli jo omasta takaa.

Aiemmilla asukeilla suuri musta lipasto teki tilasta vielä entistä pimeämmän, joten halusin ehdottomasti jotain valkoista ja raikasta sekä tehokkaan kattovalon tuomaan valoa tilaa. Kokosin alimpaan kuvaan kollaasin jutuista, jotka sopisivat mielestäni pieneen tilaan loistavasti. Olen aiemmin ihastellut erään bloggarin hankintaa, Artekin 160-naulakkoa, ja haluaisin ehdottomasti tällaisen ihanuuden omaankin kotiin :) Kaikki kun ei mahdu peiliovien taakse.






Eteisessä tila tulee nopeasti vastaan. Ikean kattovalaisimet ovat siitä toimivat, että valon voi kohdistaa haluamiinsa kohtiin. Sama valaisin viidellä lampulla löytyy myös keittiöstämme, jossa tarvitaan paljon valoa. 

Tässä sisustusideaa: vaihtoehto tauluille ja peileille seinälle - pienet ryijyt <3 Nämä sympaattiset pikkuryijyt ovat päätyneet meille äitini tuliaisena, kuten myös viherkasvi. Olen niin tajuttoman huono viherpeukalo, että muovikukatkin kuolevat, mutta tämä on sinnitellyt komeasti. Ryijyt taas tuovat valkoisille seinille vähän pehmeyttä.


Kokosinkin alle kollaasin, mitkä jutut olisi ihana saada omaan eteiseen. Lattiavalaisimen malli on kaunis, mutta en ihan tuon hintaista kuitenkaan hankkisi, koska vastaavia löytyy myös huokeammalla. Kartellin Masters-tuolien muoto on niin kaunis, että voisin vakavasti tämän hankkia ja menisi ihan koristeesta itsessään.

1. Iskun elementtihyllykkö Today 825e 2. Riviera Maison Mille Monaco lampunvarjostin 69,95e 3. Artekin valkoinen "160" naulakko 4. Kartell Masters-tuoli 159e 5. Gea Cosmos-design lattiavalaisin 1115e.


4 kommenttia:

  1. Hauska idea nuo ryijyt, tuo tosiaan ihan erilailla pehmeyttä sisustukseen kuin tavalliset taulut. Selkeän ja mukavan oloinen eteinen :) Meillä kanssa eteinen tuottaa päänvaivaa, pitäisi saada lisää kaappitilaa ja muutenkin se on aika ankea... Hyvät sunnuntai-päivän jatkot :)

    VastaaPoista
  2. Ryijyt ovatkin ainoita, mihin eteisessä on tällä hetkellä täysin tyytyväinen viherkasvin ja kattovalon lisäksi :) Kaappitila = ikuinen ongelma. Kiitos kaunis ja samoin sinne!

    VastaaPoista
  3. Nuo ryijyt ovat nerokas idea! Tuovat pehmeyttä, kuten Onnen Omenia mainitsikin. :)

    Ja blogissani on sinulle haaste! :) <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana Miia <3 Ostoslistapostaus tulossa, vaikka juuri nyt ei tarvitsisi mitään, aina voi ideoida. Hauska haaste! :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...