Sivut

lauantai 21. tammikuuta 2012

Home made sushi

Muutamia kuvia eilisestä illanvietosta. Teimme home made sushia höystettynä maukkaalla Miso-keitolla ja jälkkäriksi minttukaakaota jäätelöllä. Illanvietot hyvän ruoan parissa ovat parasta, nykyään ennemmin kutsuu ystäviä kotiin illanviettoon kuin lähtee keskustan yökerhoihin. Vanhuus ei onneksi tule yksin. Ravintoloissa kyllä käymme melko usein mutustelemassa, ruoka on molemmille tärkeä juttu. Aiemmin olenkin maininnut, että Töölösä sijaitseva Tokyo55 on ollut yksi lempparimme siellä asuessamme. Nämä kuvat puhukoon tunnelman puolesta tällä kertaa.



Raaka-aineet valkkasimme Prismasta. Vaikka itse syöminen taitaa olla parasta puuhaa, myös itse ruoan teko ystävien kanssa on oma hauska prosessinsa. Pääsimme illalla vasta klo 21 aloittamaan syömisen monen hauskan vaiheen jälkeen. Kiitos E & V-M taitavista sushintaitteluista! Villeroy&Bochin uudet lautaset sopivat mainiosti japanilaiseen illalliseen. Sushinteossa edellisestä kerrasta oppineena etenkin riisin valmistukseen kannattaa panostaa. Samoin raaka-aineisiin: avocado-lohi makit olivat omia suosikkejani.




Tässä tekeleitä valmiina. En olisi ikinä uskonut, mutta melkein koko satsi upposi neljään pekkaan, niin herkullisia paloista tuli! Misokeittoastiat on raahattu meille Kiinasta saakka. Ostimme ne matkallamme Shangaihin ja halusimme tuoda Suomeen kätevinä kippoina.




Illan kruunasi minttukaakao kermavaahdolla ja jäätelöllä. Lautapelit ovat mukavaa ajanvietettä illanistujaisissa. Suosittelen uutta Real or Fake-lautapeliä, sopivan lyhyt ja hauska. Ja kun itse vein voiton, tuntuu se entistä paremmalta ;) Hauskaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. ihana kattaus kyllä, varmasti maistui! Täytyisi itsekin viritellä taas sushitaitoja uudelleen :)) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ruoan tekeminen itse ja hyvässä seurassa on parasta :)

      Poista
  2. Oi kun näyttää hyvältä! Vähänkö tuli nyt kauhea sushihimo... :) Teilläkin näyttää olevan Iittalan Essence-laseja. Meillä on myös niitä ja tykkään niistä kovasti! T. Maria Pinkistä työhuoneesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ja terkkuja Pinkkiin työhuoneeseen :) Kyllä, ja Essencet ovat jo varsinaisia klassikkoja, 12 kpl olemme hankkineet/saaneet sekä puna- että valkoviinille. Tykkään myös!

      Poista
  3. Saako tunnustaa? En ole ikinä tykännyt sushista! Viime vuosina olen oppinut syömään kasvisversioita mutta se raaka kala tökkii edelleen... Ihania kuvia silti, teillä oli varmasti mukava ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh saa tunnustaa ja et ole ainoa :) Onneksi on tosiaan muitakin vaihtoehtoja kuin raaka kala: avocado, kurkku, katkarapu...Kiitos ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli kyllä todella iso nam! Meidän piti ensin tehdä blinejä mutta koska yksi seurueesta oli vetänyt itsensä niillä totaaliseen ähkyyn edellisellä kerralla, päädyimme sushiin ;)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...