Sivut

maanantai 2. tammikuuta 2012

Muita mukavia paketteja

Tänään pyrytti lunta oikein kunnolla. Miksi vasta nyt, kun jouluna tällaista valkeaa tunnelmaa kaivattiin? Noh, näissä lumisissa tunnelmissa on hyvä hetki kaivaa viimeiset jo melkein unohtuneet lahjakuvat koneelta ja käydä läpi vielä joulupukin antia. Saimme kyllä ihania lahjoja ja ihan liikaa, kiitti vielä kotitontuille ja muille pukin apulaisille paketeista!

IIttalan 6kpl HotCool-lasit kuumiin ja jäätävän kylmiin juomiin ovat meille tarpeelliset kahvin, glögin ja viileiden juomien kavereina. Lisäksi saimme 6kpl IIttalan Essence-valkoviinilaseja täydentämään jo ennestään punaviinilasivalikoimaamme.


Dermosilin karpalosaippua ja huulikiillot olivat ihana lahja miniälle anoppilasta, kuten myös taivaallisen pehmeä kaura-vartalomaito ja käsisaippua. Niin syötävän tuoksuisia että napsin pian lusikalla suuhuni!


Ja viimeisimpänä mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, ukkokullan lahja minulle, josta aiemmin mainitsin. Pehmoisia vaahtokarkkeja, shampanjaa ja Lontoon liput nauttimaan Coldplayn kiertueesta. Tässä useiden vuosien varrella olen kaikenlaisia ylläreitä saanut, mutta tämä oli ehdottomasti sieltä parhaimmasta päästä. Reissua, hemmottelua, loistava keikka - I like a lot!

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja, etenkin tuo shampanja ja liput, vau mikä idea! -Sanna

    VastaaPoista
  2. Lahjat olivat kyllä ihania, muutenkin kiva joulu! Ja herkut maistuvat varmasti keikkamatkalla ;)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...