Sivut

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tammikuun ajatuksia vapaapäivälle

Tammikuu on aina uuden alkua: vuosi vaihtuu, mennään kevättä kohti ja on aika aloittaa taas jotain uutta. Mitä lupasin uuden vuoden lupauksena tälle vuodelle? En yhtään mitään, heh! Olen niin varma, että tästä vuodesta tulee yksi loistavimmista monen jutun ansiosta, että ylimääräisiä lupauksia ei tarvittu. Rakkaista täytyy pitää huolta, olla jänniä odottamisen arvoisia juttuja tiedossa ja muistaa palkita itsensä välillä hellittämällä kiireistä jne. Joulu on tunnelmoitu, uusi vuosi vaihdettu, nyt voi vaan odotella tulevaa.

Viime syksynä sain inspiksen yllättäen tämän blogin perustamiseen ja hauskaa tämä on ollutkin, vaikka kiire uhkaavasti verottaakin kirjoitustahtia. Mitä enemmän menoa, sitä hiljaisempaa on blogissa. Eilen vietimme iltaa ystävillä saunoen ja kokkaillen ja koko viikko on ollutyhtä lentoa. Kirjoittamisesta, valokuvaamisesta ja sisustamisesta suunnattomasti pitävänä tämä on kuitenkin ollut selkeä jatke omille harrastuksille.




Eräs toinenkin asia verottaa jonkin verran aikaamme seuraavan vuoden aikana: talvihäämme. Vaikka aluksi ajattelin että en näistä aio hössötellä enempää, kyllä innostuksen noustessa olen huomannut ideoivani jo vaikka mitä! Sisustusihmisenä tunnelman luominen ja tilan kauneus oli ehdoton ykkösasia molemmille ja kaikkein tärkein: hyvät "bileet" läheisille. Kerron täällä suunnitteluista jonkin verran, mutta yksityiskohdat jätän pois. Jätetään vieraille jotain yllätystäkin!

4 kommenttia:

  1. Oi, onnea ja nauttikaa suunnitteluistakin, kerran ne vaan on edessä :)) KS

    VastaaPoista
  2. Kiitos, häämme on tarkoitus olla rennot uuden vuoden juhlat, tässä onkin mukavasti aikaa suunnitella <3

    VastaaPoista
  3. Häistäkin on kiva lukea, meitä on täällä muitakin naimisiinmenijöitä ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, ehkä saamme ideoita toinen toisiltamme :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...