Sivut

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ajatuksissani tänään

Eteläänkin on saatu vihdoin lunta ja talvikeli on peittänyt alleen tumman maan. Kaunista! Hyvien vinkkien saattelemana olen löytänyt meille täydellisen hankittavan sängynpäädyn Ellokselta. Ostoskoriin en tätä vielä näpännyt mutta nyt etsintöjen jälkeen tämä se on. Valkoisena. Samalla silmiini osui näppärä rahi, joka sopisi olohuoneeseemme hienosti. Ehkäpä nämä kaksi päätyvät kotiimme hyvinkin pian. Hyvä vinkki tuli erityisesti PowderRoomin Hannalta, jonka makuuhuoneessa on juuri samanlainen tapetti tumma kuin meillä ja pääty näyttää vallan hyvältä. Kiitos vinkistä!



Tänään en jaksa juuri muuta rustata, koska eilinen päivä oli niin surullinen ja ikävä pysyy. Joskus sitä ajattelee olla kirjoittamasta sisustusblogiin mitään muuta kuin sisustamisesta, mutta hyvät ja huonot hetket kuuluvat jokaisen elämään. Tuntuisi absurdilta kirjoittaa vain hankinnoista, kun mieli on muualla. Suunnitelmat kivasta tyttöjen illasta muuttuivat eilen täysin kun sain soiton, että rakas läheinen oli nukkunut pois yllättäen. Järkevän sanonnan mukaan tulisi muistaa iloita joka päivä siitä, mitä on saanut. Nämä sanat olkoon omistettu papalle. Samat, jotka lausuin mummolle keväällä <3 Muistetaan pitää hyvää huolta rakkaistamme kun he vielä kanssamme ovat...

"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea matkassa ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento. Olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä."

11 kommenttia:

  1. On aina niin surullista menettää läheinen, halaus! <3

    VastaaPoista
  2. Olettepa ihania <3 Kaunis kiitos teille!

    VastaaPoista
  3. Osanottoni! Jaksamisia sulle. (ps. Tuo sängynpääty on todella hieno, voisin meillekin kotiuttaa samanlaisen, mikäli meillä ei jo olisi.)

    VastaaPoista
  4. Mabn ja S, lämmin kiitos molemmille <3 Ikävä on merkki siitä, että meillä on ollut tärkeitä ihmisiä elämässä. Muistot säilyvät.

    Mabn, juu omien taitojen puuttuessa se nikkarointi joutui jäädä, mutta onneksi tällaisia hienoja on tilattavissakin!

    VastaaPoista
  5. Kovin iso osanotto. Toivottavasti asioita ei jäänyt sanomatta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Salla <3 Ei jäänyt ja muistoja ei vie meiltä kukaan.

    VastaaPoista
  7. Tuo rahi on soma ja miksei sängynpäätykin! Kivaa että Ellokseltakin löytyy trendikkäitä juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kaikkea nättiä siltä hyvien vinkkien saattelemana löytyi :) Pääty lähtee pian tilaukseen!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...