Sivut

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tila ei tarvi turhaa tavaraa

Siinäpä se tulikin otsikossa sanottua. Aina ei tarvita koristeita ja tavaraa ympärille tehdäkseen kodin kodikkaaksi, sen osoittavat nämä ruotsalaisen vakkari-inspiraatio kohteeni Per Janssonin kuvat. Kuulun itse kuitenkin ryhmään, joka pitää myös pienemmistä kauniita esineistä ja muistoista ympärillä. Tällainen minimalistisuus tuskin onnistuisi meillä jo tilankin puutteen vuoksi, mutta suon itselleni hetken ihastella näitä kauniin ilmavia kuvia, joissa asukeilla on varmasti runsaasti tilaa hengittää. Ja ai että rakastan noita kattuparruja kodeissa, josta olen aiemminkin tunnelmoinut.



Kartellin Ghost-tuolit pääsevät tässä tilassa oikeuksiinsa. Näyttävät ihanan saippuakuplamaisilta suuressa tilassa: jos vähän puhaltaisi, ne katoaisivat kauniisti ilmaan. Tällainen keittiösaarrekkeellinen vaalea avokeittiö on mieleeni. Hyvät lattiamateriaalit eivät kaipaa mattojakaan eteensä. Ainoa, missä itselläni haluan olvan ehdottomasti matot, ovat olohuone ja makkarissa pieni matto jalkojen alla aamulla herätessä. Lämmittää!

Takka kiinnittää erityisesti huomion. Äärettömän kaunis sisuselementti, joka näkyy sekä keittiön että olohuoneen puolille kaksisuuntaisesti. Kodin keskellä koko tilan lämmittävä sydän!


Eteisessä ja kylppärissä tummanharmaat suuret laatat tekevät tiloista siistejä ja avaria. Eteiseen laittaisin matalan ja pitkän nahkajakkaran, muuta se ei tarvisisi. Kodista kodin tekevät sen asukit.

8 kommenttia:

  1. Täydellinen koti<3 Muuttaisin välittömästi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tällaiset kaupunkikodit viehättävät kyllä hurjan paljon, ullakkohuoneistot vanhoine parruineen :)

      Poista
  2. Ihanan avaraa ja vaaleaa, kaipaa vain kauniita kukkia pöydälle. Omia suosikkeja tuossa tilassa on takka ja haave-valaisin, voi kun joskus olisi sellainen tila johon tuon valaisimen voisi hankkia.
    Kiitos tyylikkäästä blogista, allekirjoitan täysin ajatuksen "Kerran aloitettuasi uneksimisen älä hetkeksikään lopeta.".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Netta! Valaisin kyllä kruunaa koko tilan, modernit kattokruunut ja sen tyyliset ovat omiakin suosikkejani. Kiitos paljon ja tosi kiva että löysit tänne, inspiroidutaan puolin ja toisin!

      Poista
  3. Onpa ihana, valoisa asunto. Vau! Ja tosiaan, sisustamisessa(kin) vähemmän on enemmän - toki ihan oikeissa kodeissa (ei siis kuvausta varten stailatuissa) sitä pientä tilpehööriä ja kotoisaa härpäkettä kertyy enemmän, mutta on hyvä muistaa kohtuu kaikessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näin on, tästäkin saa paljon ideaa omaan sisustukseen vaikka ei ihan yhtä tiptop paikat olisikaan :) Entistä enemmän himoitsen kartellin tuoleja ja saareke-keittiötä. Mukavaa äippälomaa!

      Poista
  4. Voisin muuttaa tuonne het! :) Ja mun unelma keittiö, erityisesti se saareke (aaaaahhh) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä saman :) Myyntihinta tosin hipoo hieman yli oman varakassan, mutta onneksi haaveilu on ilmaista!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...