Sivut

torstai 23. helmikuuta 2012

Kluuvissa käpsytellen

Kauppakeskuksethan ovat yleensä niitä harmaita möhkäleitä, jotka toistavat toinen tosiaan samoilla putiikeilla ja ketjuliikkeillä. Sisustus ei pistä oikein mitenkään silmään. Sinänsä ok ja itsekin piipahdan useasti keskuksissa varsinkin talvisäillä, ettei tarvitse loskassa tarpoa. Kluuvissa kuitenkin sunnuntaibrunssilla nautiskellessamme kuvailin myös vähän lokakuussa uudistuneita tiloja ja yllätyin positiivisesti ainakin ruoka- ja kahvilatarjontaan. Vaateputiikeissa ei tällä erää tullut juostua. Tässä muutamia ihanan liloja kuvia. Jos valkoinen on pinnalla sisustuksessa, on se sitä myös julkisissa tiloissa.

Ylimmästä kerroksesta paljastui aika kivat lounge-tilat, pieniä kahviloita ja istuskelupaikkoja siellä täällä. Myös ruokapaikkamme oli yläkerrassa, siksi tänne eksyimme. Helsinki World Design Capitalin ansiosta on tullut huomattua monia kivoja muitakin tuunauksia viimeaikoina kaupungissa.

Muodista kiinnostuneille, bongasin Indiedaysin Fashion Week-tarroja sieltä täältä. Suuntaan itse seitsemän ihanan naisen kanssa Tallinnaan viikonloppuna hemmotteluviikonloppua viettämään. ♥ Heidän kanssa saa höpsöttää taas kunnolla. Mutta kannattanee käydä tsekkaamassa tarjonta ketkä täällä silloin ovat: paikalla mm. Jukka Rintala ja Katri Niskanen, muita Suomen huippusuunnittelijoita sekä muotibloggareiden kirppis.


Kluuvissa on mielenkiintoisia merkkejä ja pikkuputiikkeja, joihin kannattaa tutustua. Me puolestaan keskityimme nautiskelimaan hyvästä ruoasta ja jätimme vaatelliikkeet vähälle. "100% resycled glass". Kivaa viikkoa lukijat!




6 kommenttia:

  1. Minäkin olen iloisesti yllättänyt käytyäni vuosien poissaolon jälkeen Kluuvissa. Alunperin menin vain pikaisesti käväisemään Sinooperissa (jota siellä ei tainnut enää olla...) mutta sehän olikin oikein mielenkiintoinen muuten, varsinkin alimman kerroksen eat&joy. Ylemmissä kerroksissa en käynytkään, täytyykin järjestää ekskursio sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ilmeisemmin myös yhdeksän eri putiikkia, joita ei ole aiemmin Suomessa ollut, ovat rantautuneet juuri Kluuviin. Exculle kannattaa siis mennä :)

      Poista
  2. Tosi nätit tilat! Eipä ole tuolla uudessa tullut käytyä, saattais tuo kirppis kiinnostaa :) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipikapi kirppikselle, voi bongata hyviä löytöjä :)

      Poista
  3. Onpa tyylikkään näköiset tilat! Voi, pitääkin piipahtaa taas pian Helsingissä ja käydä katsastamassa tuo uudistunut Kluuvi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa piipahtaa, sijainti ainakin on ihan keskeinen Aleksilla. Hauskaa viikonloppua Ginger!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...