Sivut

maanantai 13. helmikuuta 2012

Puulaatikoista on moneksi

Itse tehdyistä vanhoista perunalaatikoista on moneksi sisustuksessakin. Ajan patina näkyy sopivasti useita vuosikymmeniä vanhoissa laatikoissa, joita mummolassa edelleen on hyvin jäljellä papan nikkaroimina. Ajattelimme laittaa näitä myös myyntiin jossain vaiheessa, koska näitä meillä riittää. Eri yhteyksissä olen näihin törmännyt sisustuksen second hand- ja antiikkiliikkeissä. Muutamia asetelmia testasin, aiemmin ovat olleet väliaikaisena hyllykkönä kirjoillemme. Nämä ovat suomalaista muotoilua parhaimmillaan, home made ;)


Laatikot näyttivät orvolta olohuoneen pöytänä koska muuta vastaavaa pintaa ei ole lähimailla, joten lopullinen sijoituspaikka päätyi kirjalaatikoksi lipaston viereen. Sopivan näkyvällä paikalla mutta ei hallitsevasti. Kirjat ja lehdet tarvitsivat oman pitopaikkansa.


Tämmöisiä DIY-ideoita, kaikkea kivaa löytää sisustukseen kun kaivelee vanhoja varastoja. Toinen löytöretki entiseen mummolaan on tulossa. Huomenna onkin ihana ystävänpäivä: meillä illallinen pariskuntien kanssa. Kyllä kaikki rakkaat ovat päivän vuodesta ansainneet pelkästään ystävyydelle omistettuna <3

13 kommenttia:

  1. Hitsi miten kaunista! Mä niin rakastan näitä vanhoja laatikoita! <3 Pistä korvan taakse, että heti jos meinaatte myydä, mä varaan kaksi laatikkoa! Pistät vaan viestiä niin haen heti pois teidän nurkista! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos jälleen Janina <3 Ja pidetään mielessä, on toki kiva tietää että kiinnostusta olisi kun myyntiin laitamme, pistän kyllä sitten viestiä!

      Poista
  2. Näyttääpä kyllä todella kauniilta tuo vanhojen, ajan patinoimien puulaatikoiden yhdistäminen moderniin sisustukseen. Ihana ja tyylikäs blogi sinulla muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sait hymyn naamalle ja kiva kuulla että pidät myös pintojen ja tyylien yhdistelystä :) Hyvää ystävänpäivää Ginger!

      Poista
  3. Komppaan edellisiä, kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja käyttöideoita ja olis kiva saada myös laatikoita, myyntiin vaan :) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ole kuulolla kun lootat tulevat! Tämä on tällainen laatikoiden outcome tunnustellen, onko laatikoille kysyntää. Tykkään itse paljon!

      Poista
  5. Hei minä olisin kanssa kiinnostunut noista laatikoista! Eli ilmoittele jos tulevat myyntiin :)

    VastaaPoista
  6. Tosi pähee yhdistelmä! Rouheaa (moni vihaa tota sanaa, mutta se on niiiiiin kuvaava =D) ja modernia sulassa sovussa. Ihanaa!

    Hyvää ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ihana Miia, rouhee olis juuri napakka sana näitä kuvaamaan! Hyvää ystispäivää sinnekin <3

      Poista
  7. Ihanat vanhat laatikot! Mulla löytyy myös kaksi ja toisessa on juurikin kirjoja. Käy vaikka katsomassa mun blogista :)
    Taidan muuten jäädä lukijaksi, kun löytyy paljon kivoja juttuja :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...