Sivut

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Makuuhuoneen leponurkka

Makuuhuoneen nurkkauksen tunnelmaa, näkymä olohuoneesta. Leponurkkauksemme, jossa voi rauhassa lueskella ja nautiskella lehdistä ja kirjoista kiireettä. Kun pysyisikin aina näin siistinä. Todellisuudessa mummon vanha sohvatuoli toimii ikävä kyllä, päiväpeitteen ja vaatteiden säilytyspaikkana. Puinen valkoinen arkku on paitsi yöpöytä, myös viinikaappimme. Valkoiset lumihiutaletyynyt ovat edelleen olohuoneen sohvannurkassa, koska sopivat tähän hyiseen talveen vielä hyvin teemaltaan.



Tämä viikonloppu on ollut todella mukava, ystävien tapaamista tuiskuista huolimatta ja kummipojan kanssa touhutessa tänään HopLopissa koko päivä. Ipana ei olisi halunnut lähtenyt paikasta millään kun täti ja setä pääsivät kunnolla pikkumiehen kanssa leikkimään :) Tulipahan siinä päivän urheilut itsellekin tehtyä tunneleissa ryömiessä! Ja onnea Suomi, meille tulee hieno presidentti ja mitä parhaimmat kilpakumppanit olivat loppusuoralla. Onnea molemmille herrasmiehille rakentavasta keskustelusta ja hienosta työstä herättää uudenlaisia näkökulmia meissä ja muualla maailmalla, haasteellista mutta suvaitsevaisempaa aikaa kohti.

10 kommenttia:

  1. Mukavan ja kutsuvan näkönen lukunurkkaus :) Ja niihän se tahtoo olla, että sille päiväpeitolle ja tyynyille+vaatteille pittää olla makkarissa se oma paikka ja hyvä paikkahan tuo on :) Silloin ku tekkee mieli tuossa lueskella niin ei muutaku sänkyä pettaamaan niin mahtuu tuoliin ja on hyvä lukupaikka :) Meillä sängynpeitto ja tyynyt on kapiokirstun päällä :) Hyvin ne siinäki pyssyy siististi laitettuna ko mie oon niin laiska pettaan paitti jos tullee vieraita niin silloin tietekki pettaus tehty ja kapiokirstuki pääsee näkyville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ja tosiaan, aina ei näytä tuolta arkena kun kaikki on kasattu yhteen myttyyn :) Täälläkin ollaan laiskoja petaamaan. Mutta sohva on kyllä mitä parhain istuttava!

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta! Erityisesti tapetti on tosi makee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh eikös olekin tuttu kuvio ;) Meillä vaan odottaa vielä sitä päätyä joka näyttää sopivan tapetin kanssa niin hienosti yhteen!

      Poista
  3. Kivaa oli pikkumiehelläkin - nukkui 13 tunnin yöunet, kun oli niin rankkaa touhua tätin ja setän kanssa. Ja uudestaan kuulemma pian... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkumiehelle iso hali ja märkä pusu! <3 Tervetuloa taas, kyllä tätsy ja setä jaksaa :)

      Poista
  4. Ihanan kotoisan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Celina! :) Nurkka on kiva että olkkarista ei näy suoraan vain sänky.

      Poista
  5. Moikka, tulin heti vastavierailulle ja klikkauduin lukijaksi :) Kivan näköinen, tunnelmallinen makkari teillä ja hieno tuo tapetti. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, mukava on löytää uusia mielenkiintoisia blogeja :) Kiitokset Mia ja samoin!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...