Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisvisiitillä uudessa kodissa

Pääsiäinen oli ja meni. Koneella en ole istunut juuri ollenkaan, sillä tekemistä ja nähtävää on ollut joka päivälle niin runsaasti. Hulinaa ja perhejuhlia täynnä koko pääsiäinen, mutta oli ihana saada taas kaikki kokoon. Piipahdimme samalla ensimmäistä kertaa miehen veljen ja avovaimon uuden uutukaiseen asuntoon visiitille josta näppäsin lähinnä oleskelutilasta näitä muutamia kivoja inspiraatiokuvia.

Ihana koti ja hyvällä maulla sisustettu, kauniita harmaan ja neutraalin maanläheisen murrettuja sävyjä käytetty hyvässä suhteessa. Vaaleaan omassa kodissa käy välillä kyllästyminen, joten mukava nähdä ihania muitakin koteja ja väriläiskiä! Persoonallisia valintoja tästä kodista löytyy, kuten hopeaan taittuva puutapetti sekä makuuhuoneissa omat sävyt. Talon pariskunta on suunnitellut ja rakentanut alusta saakka itse käyttäen ammattisuunnittelijaa vahvistamaan haaveet. Makuuhuoneet, parvi, ulkotilat sekä pienet yksityiskohdat ovat vielä työnalla, mutta muuten ihana koti on jo asuinvalmis. Kuvat saavat puhua puolestaan.
Tummanharmaa lattialaatta keittiössä sekä harmaa lattiapaneeli oleskelutilassa sopi hyvin yhteen. Suuret ikkunat toivat tilaan sen verran valoa, että tila ei jää missään nimessä pimeäksi. Vallilan harmaat satiiniverhot ovat samaa mallistoa, joita olen kaavaillut omaankin ikkunaamme valkoisina.



Keittiön pienet yksityiskohdat tekevät tilasta viihtyisän ja toimivan. Kissatypy tarkkaili minua kun kipusin sen lempireittiä vielä hieman vaiheessa olevalle parvelle. Tämä kahdeksan hengen korkeakiiltoinen ruokapöytä olisi heti meilläkin jos vain jonnekin sopisi. Tyylikäs! Tällaisesta olen kauan itsekin haaveillut.


Kakku oli herkullista, talon hengetär sen omin kätösin meille pääsiäisherkuksi taikoi. Kiitos tarjoiluista ja kivasta visiitistä tämän kodin asukeille, seuraavaksi sitten paljuun saakka ;)

18 kommenttia:

  1. Onpas kyllä kiva pöytä! Mistä mahtaa olla hankittu, muistatko? Kiva koti muutenkin <3 -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve, olisikohan ollut Maskusta tai Askosta..jompsi kumpsi. Viihtyisää ja valoisaa, pidimme kovasti!

      Poista
  2. Todella hyvällä maulla sisustettu. Ja tuo lattia, huh miten upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Ansku! Lattia oli hyvin valittu, itsekin valitsisin joko täysvalkoisen tai harmahtavan lattian mieluiten omaan kotiin :)

      Poista
  3. Oikein kaunis koti. Ihania valaisimia ja erityisesti pidän tuosta lankkulattiasta :)

    T. vakkarilukija, mutta ekaa kertaa kommentoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka sinne, kovin kiva saada terkkuja myös piilossa olevilta vakkareilta :) Vanhan ajan tunnelmaa toi lattia sopivasti uuteen kotiin, ihana!

      Poista
  4. Vau, huikean kaunis koti! Oikein tyylikkäästi sisustettu! Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu Janina <3 Kiitos asukkien puolesta, heh!

      Poista
  5. Tuo puutapetti on mun oma suosikki! Katsoin samaa tummanruskeana olohuoneeseemme, mutta mies torppasi sen idean. Ulkonäön lisäksi voin suositella noita Eco Wallpaperin tapskuja laadunkin vuoksi, tapetointi on todella helppoa noilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin tästä myös, heijasti kivasti valoa. Persoonallinen ja hyvä valinta. Vinkkaahan miehelle että hyvältä se näyttäisi ;)

      Poista
  6. Blogisi on pullollaan ihania kuvia! Jään linjoille roikkumaan ja seuraamaan blogiasi :)

    http://siskoliina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva kuulla Siskoliina, tänne saa kyllä tulla mielihyvin roikkumaan! :) Tulenpa myös visiitille myös sinun blogiisi.

      Poista
  7. Tapetin kuvio ja väri ovat kauniit. Tiedätkö mikä tapetti on kyseessä? Kauniita kuvia sinulla.
    Aino/sisatiloissa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Aino, en muista mistä tapetti on vaikka siitä oli puhe, tarkistan asian :) Kiitos kovasti.

      Poista
  8. tosi ihana, upea!!! tapetti on kans kaunis! <3

    pienetonaskeleet.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. ihan mielettömän kaunista ! :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...