Sivut

torstai 2. elokuuta 2012

Kurkistus häiden ilmeeseen

Inspiraationa häät. Viimepäivät ovat menneet näissä tunnelmissa:



Saimme Save the Date-sivumme valmiiksi ja lähetimme osalle vieraista jo sähköiset infot menemään tasan 5kk ennen h-hetkeä 31.8 sivuosoitteen ja salasanan kera. Muokkasin hieman näkymiä yläkuvaan, joissa oli ensin koko nimemme näkyvissä. Sivulla on tietoa tulevasta ja muuta nice to know-asiaa parista sekä kaasojen ja bestmanien esittelyt. Tästä tulee totta ja konkretisoituu myös tärkeille vieraille että varaavat päivän
Tässä ripaus tulevan päivän tunnelmaan. Pukuni on pitsiä, kengät ovat valkoiset tai hopeiset, kolme kaunista kaasoani pukeutuvat todennäköisesti tyylikkääseen kermanvalkoiseen samanlaisiin pukuihin, kunhan saadaan puvut tilattua. Tytöt tuntevat toisensa ja pitivät kaikki mekoista jotka löysimme, näyttävät varmasti upeilta heillä! Ohjelma-menut ovat työstössä ja sisältävät paksua mustaa satiinirusettia ja helmiäistä. Häiden typografiassa on käytössä kaksi valittua fonttia, joiden pohjalta kaikki materiaalit tulevat ja lähes kaikki muut materiaalit painatetaan. Mikä häissä on erityisen ihanaa vaikka kaikenlaista ylimääräisen tuntuista näpertämistä onkin? Tietenkin itse päivä, mutta myös kaikki suunnittelut ja ne herkistymisen hetket kun miettii, että saa kerrankin kaikki ystävät ja läheiset kerralla samaan tilaan! Olemme molemmat superiloisia kaikesta suunnittelun tuomasta hässäkästä, ei väsytä. Vielä :)

Samalla blogin banneri sai päivityksen osakseen. Nyt mennään vähän aikaa tällä:



Raikkain ajatuksin kohti syksyä!

12 kommenttia:

  1. Todella kivalta kuulostaa toi sähköinen sivustó! En oo itseasiassa enne tommosesta kuullukkaan mut on kyl ehdottomasti superkiva kun saa tollaselle sivustolle sitten vähän enemmänkin juttua kuin pienelle kutsukortille :) Kuulostaa siltä et sul on kans homma aika hyvin kasassa kun on jo nyt monet asiat hoidettuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu infolehdykkään saa niin vähän tekstiä ja näin saimme erikoisen päivämme tähden jo hyvissä ajoin S-T-D infot eteenpäin :) Vierailta on tullut ihanaa palautetta ja osa on varaillut majoituksia jo nyt! En malta odottaa. Kiitokset!

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Tosi ihana idea tuo sivusto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sofia! Idean sivuun sain selailemassa lukuisia Save the date-toteutuksia, tämä tuntui parhaimmalta :)

      Poista
  3. Näyttääpäs kivalta, sekä sivu että suunnittelut! Toi Save the date/hääsivu on tosi hyvä idea nykyään, vieraille saa useiden infoirtolappujen sijaan kaikki yhteen paikkaan :) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sanna ja kiitos! Infolaputkin ovat ihan käteviä mutta näin saa ainakin varmistettua, että tärkeät vieraat eivät varaile matkoja tms. vuoden vaihteeseen vaan olisivat juhlissa paikalla :)

      Poista
  4. Hieno idea tuo sähköinen sivu! Muutenkin kuulostaa tosi kivoilta teidän suunnitelmat ja huomaa, että olette panostanut häihinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos I, tykkään kaikenlaisesta suunnittelusta ja visioinnista joten tietyt jutut alkaa olla hanskassa. Osasta taas tuntuu että miten kaikki ehtii ajallaan, huh :)

      Poista
  5. Ihanalta vaikuttaa, jään mielenkiinnolla seuraamaan :) Meillä häät ensi viikon lauantaina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa ja unohtumatonta hääpäivää teille! Olisipa itselläkin jo noin lähellä! :)

      Poista
  6. Ihana idea tuo sivusto, ja kauniilta ja tyylikkäältä näyttää häidenne ilme. :) Omista häistämme päällimmäisenä on jäänyt mieleen juurikin tuo, kuinka ihanaa oli kun kaikki rakkaat ystävät ja sukulaiset olivat paikalla samassa tilassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä Ginger, ne kaikki rakkaat ihmiset samassa tilassa tekevät juhlan! Parasta ja ikimuistoisinta <3

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...