Sivut

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Baby Showers for our Mama

Keväthöpsötys on iskenyt. Kotona ehtii olla viikossa yhden, pari iltaa ja jatkuvasti tulee kirmattua ystäville, kaupungille, salille, ties minne. Miekkonenkin on omissa harrastuksissaan. Niin sanotusti haipakkaa molemmilla, mutta mukavaa sellaista. Koti on tällä hetkellä siinä kunnossa, että täyssiivous tekisi terää ja ennemmin vetää kaihtimet kiinni kuin päästää valon sisään valaisemaan kaikki pölypallot. Päätimme, että lauantai saa luvan olla huussollin täysputsauspäivä: ylimääräiset pikkuesineet lähtevät, kalusteet vaihtavat paikkaa ja ikkunat pestään. Katsotaan, mikä näistä jää toteutumatta.

Eilen pidimme kahdeksan ihanaisen voimin ystävällemme yllätyksenä baby showerit yhden ystävyksen asunnolla Töölössä. Mamma ei osannut aavistaa mitään ja riemu oli suuri, kun kolistelimme keittiöstä porukalla. Peitetarina ihan toisen aiheen puitteissa tapaamisesta meni siis läpi. Tämä tuleva mamma on myös kaasoni, yksi tärkeimmistä ihmisistä. Myös kaksi muuta kaasoani oli eilen samassa porukassa ja läjä muita ihania.


Kakku oli asunnon omistajan käsialaa, mielettömän nätti ja ennen kaikkea hyvää! Kuppikakut väsäsin minä iltaan, ohje on sama kuin aiemmin tekemissäni kakuissa. Nämä sopivat hyvin showereihin: pikkuprinssille olisin värjännyt kuorrutuksen siniseksi.
Kyllä oli mukava ilta! Sain aiemmin Villa M-blogista hauskan sisustushaasteen: mitä hankkisin kotiin 500 eurolla. Paljon olisi hankittavaa: sänky, sohva, parvekkeelle piristystä jne. Tartun tähän haasteeseen mitä pikimmiten. Kivaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku ja leivokset! Ihanan keväisiä ja suloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kelly! Tuli kyllä keväinen olo, ihanan hemppispinkkiä pitkästä aikaa kun paljon on syntynyt pojuja :)

      Poista
  2. Oi, kylläpä teidän ystävänne on onnekas, kun hänellä on noin ihania ystäviä! Nimimerkillä omat vauvakutsut vielä tuoreena mielessä. :)

    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät on kyllä kultakimpaleita ♥ Kiva kokoontua ennen pikkurinsessan tuloa porukalla! Kiitos kovin ja samoin sinne!!

      Poista
  3. Voooi mikä ihana kakku <3 Malttoitko tuota edes syödä? :) -Sanna

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...