Sivut

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Juhlatunnelmissa viikonloppuun

Aivan aluksi tilanne vaatii samppispullokuvan, sillä 200 lukijan raja alkaa olla ihan rikki. Kiitos jokaiselle jotka elävät blogissa mukana! Olen kiitollinen teille siitä, että saan toteuttaa kanssanne asioita, joista pidän hurjasti - valokuvata ja kirjoittaa! Blogin aloittaminen vajaa pari vuotta sitten oli oikeastaan aika helppo päätös: olen aina rakastanut kirjoittaa ja suunnitella asioita, sisustaa, toteuttaa itseä ja keksiä uusia luovia ideoita. Hyvin läheltä tämä liippaa myös toista ainetta jota olen opiskellut, viestintää. Nykyään työn puolesta voi blogiyhteistyö tulla tutuksi myös toisella puolen pöytää suunnitellessa kampanjoita. Ystävävilleni olen kertonut mielelläni blogistani ja on lämmittävää välillä huomata, miten kiireistä huolimatta ehtivät täälläkin piipahtamaan. Yllätyksenä blogin suhteen on tullut ehkäpä eniten se, miten hienoja ihmisiä täältä blogimaailmasta voi löytyä! Tuoreimpana uutena asiana on myös Indiedays Inspiration-yhteisö, johon on ilo kuulua.



Uudet Calvin Kleinin nudet korkkarit (-30 % Kampin CK-myymälästä) vedetään nyt jalkaan ja lähdetään häähumuun Helsingin eteläiseen kärkeen.

Aurinkoista viikonloppua!

2 kommenttia:

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...