Sivut

torstai 30. elokuuta 2012

Valmistelua viikonloppuun

Huomenna juhlimme kahden ystävämme 30+30 vuotisjuhlia ja kävimme ostamassa heille lahjaksi Riedelin shamppanjalasit ja asiaankuuluvan Möttösen. Lauantaina kasa ihania tyttöjä viettää puolestaan koko päivän yhdessä ja illalla tullaan meille saunomaan ja tekemään sushia porukalla, siitä jatkaen edelleen yöhön. Eväät ovat tässä eri tilanteisiin. Estd Hardy`s Aussiviinejä tullaan näkemään varmasti häissäkin. Menu on käyty jo läpi ja viinit katsotaan vielä siihen sopiviksi asiantuntijan opastuksella. Mutta Australialaiset viinit tulemme varmasti valitsemaan molempien mieltymysten mukaisesti sen puolesta, mikä menun kanssa sopii, Aussilandiaan suuntaamme myös häämatkalle.





Uusi puuvillainen valkoinen pöytäliina löysi paikkansa pöydästä. Gladiolus-kukkaset ovat itselleni melko tuntemattomia, mutta cateringimme floristi näitä suositteli. Testasin heti omaan pöytään yhtä ja nättejä ja kestäviä kyllä ovat! Todennäköisesti liina on soijakastikkeessa illan jäljiltä, mutta sillä mennään, hauskuuden pitää näkyä ja tuntua!

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kukka! Itse en juurikaan kukista tiedä mitään, joten hääkukiksi valittiin tylsästi liljoja. Tämä olisi ollut kyllä varteenotettava vaihtoehto, sillä halusin tuollaisia korkealle nousevia kukkakoristeita niiden perinteisten, matalien "puff"-tyyppisten asetelmien sijaan (joo, termit hakusessa..) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi liljat ovat lempikukkiani, niiden tuoksu on huumaava! Oikein hyvä valinta teillä oli! Haluaisin noita gladioluksia sekä valkoisia hortensioita tai tulppaaneja pienempinä lasiruukuissa. Termit on hyvin hakusessa täälläkin, häiden myötä oppii kaikenlaista ;)

      Poista
  2. Kiva blogi sulla, löysin juuri sen surffaillessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit ja tervetuloa! Ja kiitos samoin :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...