Sivut

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Julen 2012: Blossa

Joulu-Blossa on täällä taas. Se hassu paksukainen joka ei hurmaa aina niinkään maullaan, vaan ulkonäöllään. Etenkin tänä vuonna valkoisena! Ostin tämän ukkokullalle polttareihin mukaan ja liitin näppärän kortin mukaan, jonka kannessa oli pieniä poikia: Parhaat tarinat kirjoitetaan yhdessä. Pullo kulkeutui takaisin meille kun rakkaani ei ollut avannut laukkua miltei koko viikonloppuna: pojilla oli hänelle ihan omat kuteet puettavaksi. Hehe!


Viime vuoden Blossa ja vuoden 06 vuosikerta näyttivät tältä:

Näistä saa hauskoja maljakoita tai kynttilänjalkoja! Huomenna saat ihanaiset kaasoni meille illanviettoon: olen vääntänyt tänään 45 mini-kuppikakkua ja rucola-lohipiirakan. Hurmaavat liljat tuoksuvat pöydällä ottamassa huomisia vieraita vastaan. Häihin on enää 5,5 viikkoa aikaa mutta arvatkaa mitä: en ole nähnyt kuin kerran niitä surullisen kuuluisia hääpainajaisia. Kaikki tuntuu olevan nyt niin järkätty kun olla voi ja on meidän oloista menoa, mutta kyllä tälle loppuajallekin tekemistä piisaa. Kalenterit ja listat ovat pelastaneet monelta paniikilta. Ihana yhteinen projekti

4 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa, että teillä on jouluhäät! :) Niin tunnelmallista varmaankin :) Viime vuoden Blossa oli kyllä ihan karmaisevan makuista, mutta pitää kokeilla tänä vuonna uudestaan, etenkin kun pullo on noin kivannäköinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kelli ja itse asiassa melkein, meillä on uuden vuoden häät :) Joo en myöskään pitänyt, toivotaan että tämä on parempaa ;)

      Poista
  2. Itse en ole koskaan blossaa edes maistanut :) Sinulle on tunnustus blogissani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä puteli taitaakin päätyä monelle koristeeksi eikä suuhun asti ;) Kiitos, onpa kiva juttu!!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...