Sivut

maanantai 14. toukokuuta 2012

Vaaleaa oloa olohuoneessa

Tekeillä on ollut kauan jo juttu siitä matosta, josta olen täälläkin sepittänyt useaan otteeseen. Tässä se nyt on, Iskun Stick lattiassa, kokoa 240x170. Täytyy sanoa, että pidämme siitä itse melkolailla eli oli hintansa väärti. Matto on myös pehmeä eli siinä on mukava makoilla muuten vaan. Sohva on toki myös yksi lempipaikkamme: harvoin siinä ehtii edes istua, mutta sitäkin mukavampaa siinä on köllötellä ja katsoa leffaa tai tällä hetkellä lähinnä lätkää.



Taulu on ystävältäni Finon mallistoa, käsin maalattu uniikki kappale. Punkaliven puutuoli unohtui viemättä viimeksi siskolle. Täytyy pakata seuraavaksi mukaan.

Olin eräässä seminaarissa tovi sitten koskien meidän suomalaisten kuluttamisen muutoksia. Olemme siitä hauskaa väkeä, että verrattuna moniin Euroopan maihin, vaikutamme vaatimattomilta ulospäin mutta kotimme ovat usein tiptop tai mietitty mukavaksi persoonalliseksi oleskelupaikaksi. Kotiin ja kotona olemiseen panostetaan jatkuvasti enemmän, tästä hauska termi, cocooning - kotikeskeinen elämä, myös syntyy. Eilen kahvia hörppiessä katsahdin sivulle, aurinko teki olohuoneesta ihanan unimaisen ja rauhoittavan vaikutelman. Kotoilu tuntui sillä hetkellä parhaalta mahdolliselta. Hyvää alkavaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu tuo, että suomalaiset panostavat nykyään paljon koteihinsa. Ei kyllä niinkään (enää) yllättävä asia, kun seuraa näiden sisustusblogienkin määrää. ;)

    Kaunis postaus muuten, etenkin tuo viimeinen kuva. Ihana tunnelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M, auringon tulo olohuoneeseen on niin parasta, uskomattoman nopeasti päästy jäätävästä talvesta taas kesätunnelmiin! :)

      Poista
  2. Upea matto! Valkoinen nukkamatto on tällä hetkellä minullakin mielessä olohuoneeseen. Pitäisi vaan päättää mihin sitä alkaa roposiaan säästää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino, Iskussa oli nättejä mattoja VM Carpetin mallistossa, arvoimme tämän ja VM Carpetin erään mallin välillä.

      Poista
  3. Onpas kivan raikasta ja nätti matto! Täällä yksi sisustamiseen hurahtanut nauttii kyllä tuosta "kotikeskeisestä elämästä". KS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tackar :) Kiva kuulla ja sisustaminen on kyllä ihanaa näpertelyä kaiken kiireen keskellä.

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...