Sivut

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Paljuilua terassin avajaisissa

Viikonloppuna avasimme epävirallisesti siskon pesueen uuden terassin ja nautiskelimme samalla aamun pikkutunneille paljun lämmöstä kuuden hengen voimin me, sisko miehineen ja veli tyttöystävineen. Instagrammissa tästä oli jo muutama otos. Etuoikeus on asua omassa, pihallisessa kodissa tällaisilla himmeillä kesähelteillä - meidän citykämpässä kun ei ole tällä hetkellä edes parveketta. Viikonloppu oli täynnä mahtavaa ruokaa ja kylmiä juomia, puuhailua kummipojan kanssa, sisustuslehtiä ja valokuvaamista, paljua, aurinkoa, naurua ja hyviä ja vielä parempia juttuja. Sain myös kunnolla väriä pintaan yläterassin aurinkotuolissa, semisti ihoa polttaen. Viikuna-mozzarellasalaatti ja itse tehty kastike olivat sen verran hyviä, että resepti on tulossa. Viikonlopun tunnelma ja ruokapostaus next to come.

Pihaan oli tehty täysremppa ja koristekasvit alkavat olla paikoillaan. Tärkeimpänä Palju on saanut oman paikkansa. Terassi on kolmessa tasossa ja rinnekasvit ja kivitykset on pistetty tiptop. Yläterassin Fatboy Headdemock riipputuoli on ainakin käyttöön verraten pihan hittituote, ja terassille oli haaveissa vielä jättimäinen aurinkovarjo. Meitä yhdistää siskon kanssa intohimoinen sisustaminen - minä haaveilen ja haihattelen ja hän enemmänkin toteuttaa. :)







Kartellin Masters-tuolit sopivat hyvin niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Omat yrtit kasvavat "luomupussukoista", jotka on helppo siirtää paikasta toiseen ja kasvualusta on luonnonmukaisen oloinen. Esittelin aiemmin saman kodin saunatilat, ja saunasta pääsee suoraan katetulle terassille ja paljuun pulahtamaan.



Illalla klo 23 oli vielä näin upean valoisaa, kesäyön parhautta. Skål kesälle, oma lomani koittaa neljän herätyksen jälkeen!!!

12 kommenttia:

  1. Upea terassi ja upealta näyttää koko talokin!
    Mulla on blogissa sulle pikkuinen haaste ;-)

    Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidät! Kiitokset, olen onneton vastaamaan hauskoihin haasteisiin (tykkään kyllä lukea niitä) mutta teen parhaani :)

      Poista
  2. Upean näköistä. Ja ihana kun on porrastusta. Se on mun mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kommentoit, tulin piipahtamaan myös sinun blogiisi!

      Poista
  3. kyllä kelepais. :) kyllä on siskollasi pihapuitteet kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihapuitteet on ojossa joo, täytyy ottaa uuden paljuttelut vielä kesäkuumilla :)

      Poista
  4. Oih, upea terassi. Ja todella hyvällä maulla suunniteltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassia kyllä riitti, sopisi minulle tämmöinen ratkaisu kun en piittaa kukkien hoidosta niinkään :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä viihdyimme, pitkälti sama maku systerillä kuin minulla :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...