Sivut

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lomalaisten päiväretki Porvooseen

Teimme eilen miehen kanssa ex tempore reissun Porvooseen. Kotimaan matkailua ennen Ranskan Rivieran ja Kroatian lähtöä, samalla hyvän saaristolaisruoan perässä lounaalle. Moottoritietä Porvooseen hurauttaa tästä vajaassa tunnissa. Tietenkin sataa tihnutti koko päivän toisin kuin tänään, mutta ihanaa oleilua ja vetelehtimistä oli silti! Vanha Porvoo on aina yhtä salpaavan kaunis, vetää hyvin vertoja Viron vanhalle kaupungille. Nautiskelimme mahtavasta ruoasta ja drinksuista haaveili
Mme joen törmällä jos ei olisi satanut, kierelimme pikkuruisissa sisustusputiikeissa ja ihastelimme vaan tunnelmaa. Porvoo on pikkuisten putiikkien ja sisustusihmisen ihana aarreaitta, josta löytyy vaikka mitä.

Näistä kuvista välitty kivasti harmonia, muuten täällä on täys hullunmylly päällä. Pakkaus vetelee viimeisiään, ensimmäiset 3D keittiökuvat on tänään saatu ja niitä ihasteltu (lisää tulossa jahka loma on ohi), on käyty pedikyyrissä ja manikyyrissä ja aamulla klo 6 jälkeen on lähtö kentälle kun kone starttaa kohti Nizzaa klo 8.








Kuuluisat Porvoon etanat täytyy kulinaristin käydä nautiskelemassa retkellään, toinen hyvä vaihtoehto on joka paikassa tarjottavat saaristolaispöydät. Huikeat näköalat kaupunkiin saa, kun kiipeää viereiselle mäen nyppylälle ihastelemaan koko pikkuisen kaupungin ihanuutta. Porvoossa lomalaisen mieli lepää!






Pakkaus jatkukoon!

8 kommenttia:

  1. Oi, ihanan tunnelmallisia kuvia. Kyllä suomalaisten kaupunkien vanhat keskustat ovat vaan kesäaikana puutaloineen niin kauniita!

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmia! Meilläkin on tyttöjen kanssa perinteenä kesäreissu Porvooseen, tosin ehkä vähän riehakkaammissa tunnelmissa. Porvoon Paahtimon terassilla on nimittäin mukava istuskella ja maistella juomavalikoimaa läpi, heh... Onneksi on tämän kesän reissu vielä edessä, innolla odotan. Aurinkoista lomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta, meidän reissulla satoi ja vain haaveilimme istuskelusta aurinkoisella joenpientareella ja terdellä. Ehkä ensi kerralla :)

      Poista
  3. On kyllä upeita fotoja taas! Ihana tunnelma.
    Ja ihanaa lomaa muru. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon olette ihania, loma meni mainiosti parista laukkusekoilusta huolimatta :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...