Sivut

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaksi DIY taulua tärkeistä sanoista

Ihana viikonloppu täynnä mahtavia tapahtumia! Meille on nyt varmistunut uusi ihana jugend-henkinen kaupunkikoti aivan Helsingin keskustasta, johon muutamme kesäkuun alkupuolella ja jossa asumme oman kotimme valmistumiseen saakka. Eli tulossa uusia kodin kulmia muutaman viikon sisään tännekin. Vihdoin viimein! Eilen pidimme naisten laatuaikaa koko päivän ja tulimme meille illalla kaupungissa vietetyn päivän jälkeen, sain tytöiltä nämä ihanat lemppariväriset terttuneilikat. Suurkiitos seurasta! Lisäksi tänään hääpukuni sai uuden omistajan, kauniin tulevan talvimorsiamen. Miten haikeaa hääpuvusta oli luopuakaan, niin mukava oli luovuttaa se uuden morsiamen kannettavaksi, pääsee puku taas loistamaan 

Tein itse meille kaksi tekstitaulua ja kokosin ne tärkeät sanat molempiin, joilla on itselleni merkitystä. Tyylittelyssä käytin pastellin pinkkiä, johon olen nyt hurahtanut niin vaatetuksessa kuin sisustuksessa. Myös blogin uusi banneri sai sitä väriä osakseen. Tässä DIY:n tulos:


Ensimmäinen taulu on ote häissämme kaason lukemasta Korinttolaiskirjeestä, josta pätkä suomeksi: 

"Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa."

Toinen taulu on tsemppiviesti ja muistutus, että omat unelmat on tehty toteutettaviksi:

"Dreams don`t work before you do."

Hyvää sunnuntaita ja unelmointia!

16 kommenttia:

  1. Ihania ja tyylikkäitä kuvia jälleen kerran :). Blogisi on todella inspiroiva, olen ollut lukijana jo jonkin aikaa. Harrastatko kenties valokuvausta :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ja oikein kiva kuulla! Nimenomaan harrastuksen puolelle kuvaus on jäänyt, omaksi ilokseni ja silloin tällöin eri juhlissa :)

      Poista
  2. Taulut näyttää kyllä kivoilta, helppo ja hauska toteutus. Suosittelen nyt kyllä kuitenkin tekemään tuon ensimmäisen vielä uusiksi. Esim. täältä löytyy oikea oikeinkirjoitus: http://www.scrapbook.com/quotes/doc/3017/139.html
    - trustS
    - pREseRVes

    Onneksi tuolla toteutuksella lienee helppo korjata nuo kirjoitusvirheet pois ja saat vielä kivat taulut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos vaivannäöstä, mutta kirjoitus on jo nyt oikein, "preserve" sanahan on eri merkityksellinen kuin "persevere" - pysyä lujana/pitää kiinni/kärsiä. Scrapbookin quote on ilmeisesti väärin paitsi tuo t. :)

      "7 It always protects, always trusts, always hopes, always perseveres."

      Poista
  3. Hienot taulut ja ihana sanoma niissä molemmissa. Kyllä itsetehdyssä on sitä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu, ylimääräisiä kehyksiä oli jäänyt häistä niin ajattelin tempaista taulut. Itse tehty on uniikkia ja edullista :)

      Poista
  4. Kauniit tekstit ja ihanat ihanat neilikat!

    VastaaPoista
  5. Ihanat tekstit noissa tauluissa! Varsinkin toi korinttolaiskirje toimii hyvin englanniksi :) Oltiin eilen ihanissa häissä ja melkein tuli ilon kyynel silmään, kun tuota nyt luin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on mitä ihanin juhla, yleensä pyyhin häissä kuin häissä kyyneleitä jo ensimarssien soidessa :) Kiitos Jossu, tekstit ovat minulle tärkeitä.

      Poista
  6. Ihanat taulut ja neilikat!<3 Ja onnea uudesta (väliaika)kodista! :) Jään odottamaan kuvia.

    VastaaPoista
  7. Näyttää hienolta tauluset, onnea hei uuteen tilapäiskotiin, kuvia odotellaan täälläkin!! :) Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura, kuvakulmat tulee muuttumaan kyllä, mukava että elätte mukana :)

      Poista
  8. Voi kuinka ihanat taulut. Ja niin tosia nuo lauseet. <3
    Ja mahtavaa, että te löysitte väliaikaisen pesän itsellenne, kuvia odotellessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin <3 On kyllä mennyt kaikki asuntoasioissa niin putkeen kuin voi mennä, on tässä kyllä paiskittu olan takaa sen eteen: hypätty näytöissä, järkätty näyttöjä omassa, huh! Ja uusi citykoti on ihana!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...