Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Suunnittelussa ruokailutila

Olipa kiva viikonloppu! Ystäväisen, myös Casa Volmari-blogia pitävän, J:n häät veivät meidät eilen rakkauden tunnelmaan ja tänään nautimme siipan kera Ravintolapäivästä pop-up ravintoloissa pitkin Helsinkiä. Ideana on, että kuka tahansa voi päiväksi perustaa oman "ravintolan" ja tarjota herkkuja kaupunkilaisille. Ykköspaikamme oli Vanha Kirkkopuisto (Ruttopuisto), jossa tarjontaa riitti enemmänkin. Tulen tekemään tästä oman postauksen! Tuonne voisi joskus osallistua itsekin, mies rakastaa ruoanlaittoa. Tähän ruokateemaan sopii mainiosti inspiraatiopostaus uuden kodin ruokailutilasta.

Avonaisen ruokatilan suunnittelu ei ole vielä yhtä ajankohtainen kuin varsinaisen keittiön valinta, mutta Pinterest on ollut tässäkin asiassa kovalla käytöllä. Koska keittiöstämme tulee oletettavasti kiiltävän valkoinen valkoisilla ovilla ja kivitasoilla, kaipaa se seurakseen lämpimän säväyksen puuta, harmaata, hopeaa sekä kuparia. Octo Designin Secto-valaisin tulee edelleen jatkamaan kruununa ruokailutilassa, mutta esim. olohuoneeseen tai viherhuoneeseen haaveilen Tom Dixonin Copper Shade-valaisimesta.

Kävin ihastelemassa kesälomalla Vallilassa uuden Hima-liikkeen design-kalusteita heidän upeassa näyttelyssä ja tämä sopii postaukseenkin nyt, joten tässä pari kuvaa. Tom Dixonit vilahtelevat design-näyttelyssä tiuhaan kuten myös lempparini HAY:n tuotteet. Himaan löysin tieni saatuani ystävällisen kutsun liikkeestä tulla tutustumaan tarjontaan, joka on katettu kesän ajaksi erityisesti näytille. Hima on kuluttajille laajennettu konsepti Tila-yrityksestä, joka sisustaa toimitiloja. Pohdin, mikä tässä konseptissa on erityistä verrattuna muihin design-tarjoajiin Helsingissä, mutta heidän kauttaan löytyy myös erikoisempia Eurooppalaisia huippumerkkejä, joita muut eivät maahantuo.

Ylemmät kuvat lainattu: Pinterest




Kuvassa vilahtaa Dixonin Copper Shade. Omaan ostoskoriini ei vielä tällä reissulla osunut mitään, mutta osuu varmasti jatkossa.

Hauskaa ja leppoisaa sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Lamppuja mietitään myös meillä ja tuo Copper shade on kyllä ihana. Nyt on vaan paikka mietinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos päädytte siihen, tulen heti vakoilemaan blogista :) Valaisin on klassikko joka menee vuodesta toiseen!

      Poista
  2. Kuulostaa upealta kokonaisuudelta! :) Noista Tom Dixonin valaisimista löytäisi kyllä useammankin kotiuttamiskelpoisen tuon Copperin ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna, ensimmäistä kertaa löysin blogiini, kiitos kommenttisi :) Olen kanssasi täysin samaa mieltä valaisimista ja kiitos! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Kauniita inspiskuvia! Ja tuo Tom Dixonin kuparivalaisin ois kyllä niin unelma.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heinie! Copper Shade on kyllä aivan upea, kuparivillitys ei ota ainakaan täällä laantuakseen!

      Poista
  4. Hei vaan! Ruokailutilan suunnitelmat vaikuttaa tosi hyviltä ja kiva että on myös muita sävyjä ajateltu sopivaksi kokonaisuudeksi valkoisen pariksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukava kuulla! Täytyy olla jotain rustiikkista ehdottomasti kun muuten on vaaleeta ja haaleeta :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...