Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Mökkikattaus naisten tapaan

Ystävän polttareissa oli hulinaa ja mökkeilyä taitavien naisten tyyliin. Pöytähopeat kehiin ja kauniit puiset lautaset alustaksi sekä luonnon kasveja ja kukkia kattauksessa,: syksyinen setting on valmis! Tässä viime viikonlopun tunnelmaa parina iPhone-kuvana upeista polttareista vieläkin upeammalla mökillä, oma kamera unohtui tältä reissulta kotiin. Skumppa-tuoremehulla lähti päivä käyntiin ja koko viikonloppua siivitti Italia-teema häiden mukaisesti. Pari sanoo toisilleen tahdon syksyisessä Toscanassa. Polttarit olivat niin tulevan upean morsiamen näköiset kuin olla voi, ajatuksella ja rakkaudella suunniteltu.

En muista koska olisimme olleet kotona viimeksi ihan vaan ollen, sekä viikonpäivät että viikonloput täyttyvät hulinasta. Asuntoasiamme etenevät vauhdilla ja muutaman viikon päästä vietetään hauskojen uusien naapureiden kanssa harjakaisia. Huomisen aion pyhittää vain oleilulle ja flunssan parantamiselle ihanien blogien parissa. ♥ Tänään piipahdimme porukalla Stockan My Design Guide-näyttelyssä ihailemassa uutuuksia mm. suosikkimerkeiltä HAY:lta, Forcarinilta, Iittalalta ja Normann Copenhagenilta. Kannattaa käydä!






Näihin mökkikuviin ja tunnelmiin raikasta syksyistä lauantaita kaikille! Seuraavaksi tulossa kylppärimme suunnitelmista enemmän ajatuksia - alkaa sekin puoli hahmottua mukavasti.


Seuraa:

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kattaus oli pääosin kaason ja floristi-vieraan käsialaa, pöytähopeat olivat aivan upeat. Hyvä idea kerätä niitä pitkin elämää laaja sarja!

      Poista
  2. Upeat kattaukset!

    Sain tuonne My Design Guiden pressiin kutsun, mutta olin jo lupautunut toiseen tilaisuuteen. Täytyykin käydä vilkaisemassa näyttely vaikka huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, täytyy itsekin ottaa mallia ja nähdä vaivaa myös arjessa tai viikonloppuina enemmän kattauksessa, pieni vaiva ja suuri ilo! :) Kannattaa käydä, olin vähällä ostaa HAY:n koristetyynyt mutta maltoin vielä.

      Poista
  3. Kaunista (ja varmasti herkullista myös :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Både och. Morsian oli sitä mieltä että menu veti vertoja tulevalle häämenulle eli hyvin onnistunut ;)

      Poista
  4. Hienot kattaukset. Parane pian! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kattaus! Mullakin laatikoissa joitakin pöytähopeoita, tosin useampaa eri sarjaa. Mutta onhan sekin yksi tyyli, sekoitella niitä vähän :) Mimosa on kyllä sitten ihana tapa aloittaa aamu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nimestä, sehän se aamudrinksu olikin! :) Yhdistely toimii varmasti, tulee mukavan vintage-henkinen kattaus.

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...