Sivut

tiistai 13. elokuuta 2013

Keittiösuunnittelua: tästä se lähtee

Kun lomat on lusittu, voi keskittyä nyt tosissaan olennaiseen ja tulevaan. Ensimmäisenä vuoroon astuu uudiskohteemme suunnittelussa keittiö. Homma ei ole mennyt ihan oikeiden tanssiaskeleiden mukaan tähän mennessä, sillä meille luvattiin, että saamme myös itse valita keittiötoimittajan mutta rakennuttaja alkoikin empiä. Valitun alkuperäisen keittiötoimittajan tyyli toimia on ollut hyvin nihkeä, jota olemme tulevien naapureiden kanssa päivitelleet. Reklamoituamme homma alkaa taas selvitä. Vääntämällä voittoon. Maanantaina on vielä suunnitteluaika juuri sille alkuperäiselle toimittajalle, katsotaan mitä tulee.

Kokosin yhteen pieniä keittiöjuttuja, joita olemme miettineet. Koska keittiömme tulee olemaan mitä todennäköisimmin L-mallinen, jää toiselta seinältä kokonaan yläkaapit pois. Tilalle tulisi seinään kiinnitettävä liesituuletin, jonka tavoitteena olisi näyttää mahdollisimman vähän liesituulettimelta. Välitilaan tulee valkoinen lasi ja tasot olisivat todennäköisimmin valkoista kvartsikomposiittia tai kiveä, kapeana 12mm tasona. Varteenotettavia toimittajia näissä ovat Diapol ja Ylämaan graniitti. Toisesta saimme vinkkiä Topi-keittiöiltä ja toisesta A la Cartelta. Jos jollain on kokemuksia jommasta kummasta, kuulemme mielellämme!

Keittöömme on tulossa alunperin Electroluxin kodinkoneet ja Oraksen hanat. Näiden valikomista tulemme todennäköisesti valitsemaan myös omamme, koska silmää miellyttäviä vaihtoehtoja molemmista löytyy. Oraksen Cubista-malli on kaunis niin keittiöön kuin kylppäriinkin. Saatamme pätyä myös edullisempiin malleihin, mutta ideaalina ratkaisuna ottaisimme nämä sekä keittiöön että kylppäriin. Suunnittelun lähtökohtana oli tämä alempi inspiraatiokuva. Ystävillämme on ihania valkoisia, toimivia keittiöitä ja niihin olemme myös "luonnossa" ihastuneet kuten myös asuntomessuilla.



Yläkuvassa vielä eri hahmotelmia keittiöstä raakaversiona yhdeltä toimittajalta. Kuvissa on lähtökohtana korkeakiiltoisuus, vetimettömät ovet ja "toimiva kolmio" eli liesi, hana ja jääkaappi muodostavat jonkinlaisen kolmiyhteyden. Katto tulee olemaan asunnossa madallettu keittiön kohdalla ja muuten huonekorkeus on ilmavasti n. 3,2 metriä. Mikään kuva ei ole vielä valmis ja lopullinen, eli minkä tahansa valitsisimme, siihen tulisi vielä muutosta. Lisäksi kuvista puuttuu mm. mikro. Yhdessä kulmakuvassa näkyy haluamamme liesituulettimen tyyli. Olisimme voineet valita myös mattapintaiset kaapit, mutta emme valitse. Mattapintaisia on katseltu tässä vaiheessa elämää joka kodissa, joten nyt on kiiltävien aika. Vaihtelu virkistää :)

Ihanaa suunnitteluaikaa mutta kyllä tähän aikaa saa tuhlattua. Ja varmasti vielä monta vääntöä, mutta hyvä tästä ehkä tulee!

Kuvat paitsi alimmainen lainattu: Pinterest, Electrolux, Oras, Savo

17 kommenttia:

  1. Mahtavan kuuloisia keittiösuunnitelmia! :) Varmasti tosi hankala lyödä lukkoon lopulliset valinnat, niin paljon on nykyään vaihtoehtoja ja kun tuntuu että kaikki pienimmätkin jutut on tärkeitä ja lopullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonsku, kurkatessa blogiisi teillä on näemmä ollut samoja mietintöjä meneillään! Ihan totta että vaihtoehtoja löytyy, mutta nyt on kahlattu ja suosikit alkaa löytyä :)

      Poista
  2. Keittiöstänne tulee aivan varmasti upea. Liesituuletinvaihtoehdot ovat varsin hauskat ja mielenkiintoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hope so, liesituulettimesta tulisi katseenkiinnittäjä jos kaapit jää siitä kohtaa pois. Jotain erilaista :)

      Poista
  3. Upeita suunnitelmia! Toivottavasti toimittaja-asiakin ratkeaa parhain päin.
    Muistan itse aikaisemmasta keittiösuunnittelusta, että oli tosi vaikea tehdä päätöksiä, kun vaihtoehtoja on niin paljon (tietysti hyvä asia!) ja keittiö kuitenkin on pitkäaikainen sijoitus.
    Olen kuitenkin varma, että upean keittiön saatte! :-)

    Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emppu! Tässä pinta-matskujen suunnittelussa on vähän sama moodi kun häitä järkätessä: vaihtoehtoja on runsaasti ja sitten kuitenkin ne omat jutut löytyi ja loksahti paikoilleen. Kiitos paljon tsempistä! :)

      Poista
  4. Makeita suunnitelmia - vähäeleisen kaunista ja ilmavaa! Samantapaisesta itsekin haaveilisin, jos saisin jyrätä tuon meidän valkoisen ja tumman kombon maantasalle, heh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta keittiösuunnittelua ja kyllä tuntuu hyvälle, takapakeista huolimatta. Kiitos paljon Krista ja seuraavaan sitten taas muutosta ;)

      Poista
  5. Ihanat suunnitelmat! Meillä on juuri nuo Cubista-hanat keittiössä ja vessoissa. Samoin oli edellisessä kodissa, joten hyväksi havaitut.:) Totta, että vaihtelu virkistää. Me otettiin mattaovet, koska itse olen elänyt jo niin monessa kodissa kiiltävien ovien kanssa.;) Mutta kauniithan ne ovat. Katsotaan sitten taas mitä seuraavaksi. Onnea suunnitteluun! :) Toivotavasti pääsette hyvään ratkaisuun rakennuttajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenkin stalkkaamaan sitten sieltä lisää ja kiinnitän siihen yksityiskohtaan huomiota! ;) Kiitos Jemina, on aikas mukava saada vihdoin (oletettavasti) semmoinen keittiö mistä on haaveillut.

      Poista
  6. Diapolista tasotoimittajana kokemusta kahden talon verran, voin suositella :) nopea ja edullinen, hyvä palvelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, juuri se edullisuus on tässä vaiheessa ainakin se kiinnostava juttu ;)

      Poista
  7. Cubista on ihana, meillä on kylppärissä! Sen ainoa huono puoli on tasainen, kiiltävä pinta, joten jokaikinen vesipisara ja sormenjälki siihen sitten jää ja on aika törkyisen näköinen. Minähän pyyhin sen mikrokuituliinalla pari kertaa päivässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylistä joutuu maksaa aina jonkun hinnan, tässä tapauksessa puhtaanapidon ;) Täälläkin siis jynssätään jos/kun tuohon päädytään koska tuo on Oraksen hanoista suosikki Alessin ohella.

      Poista
  8. Tuo suunnittelu on kyllä ihanaa, mutta toki myös vaikeaa :) Lisäsin blogisi suosikkeihini blogini sivupalkkiin, toivottavasti on ok! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, todella ok! <3 Kiitos ihana, sinun blogi on myös ehdottomasti suosikkieni joukossa! Kun ehtisi kirjoittaa useasti koska aiheita kyllä piisaisi, mutta vuorokaudessa liian vähän tunteja. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  9. ihanat keittiösuunnitelmat! Itse olisin myös valinnut kokovalkoisen keittiön jos olisin uskaltanut! Ollaan aika sottapyttyjä, joten sen takia arastelin kokovalkoista keittiötä :)

    http://vaaleankodinaiti.blogspot.fi/

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...