Sivut

maanantai 9. heinäkuuta 2012

My Summer Moodboard

Kesätauko on tullut blogiin näemmä ihan itsestään sen kummemmin suunnittelematta :) Hirveä hinku olisi kirjoittaa mutta ulkosalla vietetty aika on ajanut yli. Monella muullakin varmasti samat tunnelmat: kesällä on niin paljon mukavampaa touhuta kaikenlaista kun taas syksyn ja talven tullen ehtii istua kotona viltin alla. Perjantaina täälläkin alkoi viimein L-O-M-A. Tämä on siis ihka eka virallinen lomapäiväni. Viimeiset päivät töissä olivat yhtä hullun myllyä kiireen tähden, nyt saa relata. Tosin vain parin viikon ajan, loput lomasta vietetään sitten talvella.

Koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut, päätin koota oman kesän moodboardini niistä kaikista höpsöistä ja ihanista jutuista, mistä tällä hetkellä innostun, ja mitä blogiin liittyvää on tullut puuhailtua. Sisustuksen suhteen koti on tällä hetkellä hyvässä off-tilassa ja enemmän olen haaveillut matkoista, häistä yms. Paljon on asioita, nämä alla olevat tulivat ensimmäisenä kesästä mieleen. Valokuvausta ei näihin erikseen tarvinnut lisätä, olen pyörinyt kameroineni kuvaamassa kahdet juhlat ja kesällä jos kamera on mukana, kuvaan lähes kaikkea mikä ympärillä liikkuu. Parhaat hetket tallentuvat muistoihin, osa niistä linssille.





Tällä hetkellä myös häähaaveet vievät ison osan vapaa-ajan plääneistä. Huomenna lähden ystävän kanssa ostamaan viimein hääpuvun, niin ihanaa hömppäilyä koko päivä tiedossa! Kaasot ovat lomalla ja harmittelivat etteivät ehdi mukaan, mutta viime kerralla heistä oli jo iso apu. Lisäksi, ystäväni joka on asunut Australiassa nyt vuoden, on saapunut 3 viikon breikille Suomeen <3





Tämmöisiä kesätunnelmia ja inspiroidun toki myös kaikkien teidän muiden blogeista. Mitä te olette touhunneet kesällä? Huomenna aion siis suunnata pukuostoksille, loppuviikosta kesäfesteille Tampereelle ystäväporukan kera. Mies lähtee triathlonille, onneksi toinen meistä on noinkin reipas.

6 kommenttia:

  1. Ihania inspiroitumisen kohteita! :) Ja teidän häät, huoh! <3 Ihanaa ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tämä parin viikon loma ei riitä kaikkeen, niin paljon olisi puuhailtavaa ja uusia ideoita pää täynnä :) Hyvää lomaa sinnekin <3

      Poista
  2. Oi kuin ihania kuvia ja kivoja juttuja. Toivotan onnea sen puvun etsintään ja löytymiseen :) KS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KS :) Etsintä jatkuu vaikka täydellisen ihania löytyikin - liikaa!

      Poista
  3. Onpa kiva moodboard :) Ihania kuvia. Hyvää lomaa sulle, tsemppiä puvun metsästykseen. Tulipa mukava kesäfiilis, itselläni on kaksiviikkoisen kesäloman toinen viikko käsillä ja yritän työntää kaikki työhön viittaavat asiat pois mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tackar Netta! Todellakin työt pois mielestä hus, täällä ollaan suht hyvin onnistuttu :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...