Sivut

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ylihuomenna LOMALLA Dubaissa

Vaikka Hullut Päivät ovat käynnissä tässä melkein naapurissa, ostin aamulla tärkeimmät tykötarpeet suoraan netistä, pari juttua tuosta omasta suosikkilistastanikin. Ei houkuttanut sateessa mennä odottelemaan ovien aukeamista vaikka ohi aamuratikassa puksuttelin. Kiire on ihan jatkuvaa nyt mutta huomenna piipahdamme ystävän kanssa treffeille hullareille, parin tarpeellisen jutun toivossa.

Uusimmat Avotakka ja Glorian koti odottavat keittiön pöydällä avaamista kiireeltä ja taidan säästää ne suoraan matkalukemisiksi perjantaista odotettua Dubain matkaamme varten. Olen hurjan innoissani, lämpöä on luvassa +33-35 astetta ja seura on erinomaista: pirteä ja erinomainen anoppi täyttää 50 vuotta ja on kutsunut molemmat poikansa ja meidät vaimot mukaan hänen ja appiukon kanssa reilun viikon mittaiselle aikuisten lomalle rentoutumaan syksyn pimeimpään aikaan. Tavoitteena on nautiskella hyvästä ruoasta ja pitkistä lämpimistä päivistä ja illosta. Meille tämä on ensimmäinen kerta Dubaissa, jossa muuten myös huippusuosittu Italialainen suosikkibloggarini Chiara Ferragni tällä hetkellä lomailee. Instagram kertoo kaiken ja olen tiiraillut jo lomakuvia innolla.





Dubaissa käyneet voivat kutsua varmasti tätä paikkaa monilla superlatiiveilla. Haluamme ehdottomasti keskittyä hyvään ruokaan, sopiviin aktiviteetteihin joista olemmekin ottaneet jo hyvin selvää ystäviltä ja aina varmasta Tripadvisorista, järjestämme yllätysohjelmaa anopille perjantaille hänen syntymäpäivänään ja nautimme ennen kaikkea tänä synkimpänä aikana auringosta! Överi kaupunki on noussut aavikon laitaan aikalailla tyhjästä ja palmusaaretkin kirjaimellisesti tekemällä tehden. :)

Meillä on 130 m2 huoneistohotelli Jumeirahin alueella palmusaaren tuntumassa mantereella, jossa me kaikki mahdumme hyvin majailemaan. Aikeenamme on myös ajella Abu Dhabiin jonain päivänä sekä piipahtaa toki korkeimmassa Burj Khalifa-rakennuksessa ihmettelemässä tämän oudon futuristisen kaupungin suuruutta. Miehet ottavat golfkierroksen vielä vihreillä kentillä kun kausi on jo täällä kotimaassa ohi. Ja paljon mitä kaikkea. Edellinen reissumme suuntautui Kroatiaan ja sitä ennen Ranskan Rivieralle, tästä reissusta on tulossa samalla tavoin myös laajaa matkakertomusta varmasti!



Maailman ainoa seitsemän tähden hotelli Burj Al Arab on oletettavasti myös näkemisen arvoinen ilmestys purjeineen. Korkeanpaikankammoista saattaisi hirvittää moinen tenniskenttä. Fisuintoilija sitä vastoin viihtyisi varmasti huippukokkien kala-ravintolassa samassa hotellissa.


Odotan innolla myös Marc Jacobsin liikkeitä, jonka tuotteita Suomessa ei ole kuin jälleenmyyjillä. Jacobsin ruusukultainen rannekello olisi tarkoitus investoida tältä reissulta, sillä kelloja ei taideta myydä Suomessa oikein missään.

Odotan innolla reissullamme myös perjantaita 18.10 päivää, kun anoppi täyttää varsinaisesti sen 50 vuotta. Silloin meillä on tiedossa koko päivän ohjelmaa ja synttärisankari saa vain nauttia elämästä ja lomasta - ja me tietenkin siinä sivussa. Olemme järkänneet muun oheistoiminnan. Uskon, että sankaritar ilahtuu varmasti! Blogiin tulee pieni loman mittainen tauko ensi viikolla, mutta nyt sitäkin suuremmala syyllä kannattaa seurata halutessaan reissusta sneak peek-kuvia blogin Instagrammista. Mainiota viikonloppua kaikille!

Kuvat lainattu: Burj Al Arab, Pinterest, Dubai.com

15 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa lomaa! kuulostaa aivan loistavalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt vasta ehdin vastata, oli todella mahtava loma! :)

      Poista
  2. Mainiota lomaa teille! Ei ollenkaan pössömpi lähteä syyssateista tuonne ;) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. +40 asteen lämpötila päivittäin kieltämättä voitti tämän kylmän syyssateen mennen tullen!

      Poista
  3. Kuulostaa IHANALTA! Oikein nautinnollista luksuslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hieno loma oli kokonaisuudessaan!!

      Poista
  4. Täällä kiva Dubai postaus: http://casarockyroad.blogspot.fi/2013_03_01_archive.html
    Itse käytin hyvänä matkaoppaana :)
    Mukavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosin luin tämän vasta reissun jälkeen mutta vinkkinä muillekin :) Tripadvisor oli loistava apu myös missä tahansa aktiviteetissa!

      Poista
  5. Ihanaa lomaa! Seurailen innolla vinkkejä tammikuun varalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on tulossa kuvien kera paljon! Kävimme varmasti kaikki must-see kohteet läpi :)

      Poista
  6. Ihanaa lomaa! :) Olen kyllä niin kateellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mutta ei kannata olla, vaan kannattaa varata oma loma lämpöön äkkiä ;)

      Poista
  7. Toivottavasti teillä oli hyvä reissu! :) Blogistani löytyy sinulle jotain. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja oli todella loistava ja niin monipuolinen, aavikosta rantaan ja ostoskekuksiin! Tuun heti kurkkaamaan, piiitkästä aikaa!

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, tulen kyllä!

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...