Sivut

maanantai 28. lokakuuta 2013

Juhlasta juhlaan

Back in the blog! Dubain reissu oli upea, kaikin puolin hieno ja rentouttava kokemus koko matkaseurueelle! Matkakertomusta on tulossa seuraavissa postauksissa. Instagrammin puolelle ehdin kuvia päivittää mutta blogiin kuvat ovat vasta tulossa - ja niitä on jälleen aikamoinen kasa. Ostoskeskuksista osa oli pienen kylän kokoisia mutta myös sympaattiset paikalliset basaarit tulivat tutuiksi. TripAdvisorin vinkit käytettiin hyväksi ja aavikolta vaaleahiekkaiselle rannalle taisimme käydä läpi monet Dubain must see-kohteet. Mukaan tarttui mm. sisustuksen puolesta Voluspan kynttilöitä ja pari hopeista vaasia, Massimo Duttin valikoimista syysvaatteita sekä kauan etsimäni Marc by Marc Jacobsin ruusukultainen rannekello.

Samalla otin pienen breikin myös blogista huomaamatta, illat ovat olleet kovin kiireisiä ja syyspimeyden keskellä on ollut juhlaa juhlan perään. Viime viikonloppuna juhlimme kummipoikamme nelivuotissyntäreitä siskon luona. Pieni muru halusi Angry Birds-synttärit, joten tekaisin näppäränä tyttönä tutun teeman mukaisen kakun omin kätösin. Ensimmäinen tekemäni sokerimassakakku - ja myös ensimmäinen täytekakkuni. Olen erikoistunut juustokakkuihin illanistujaisissa ja muissa juhlissa, mutta tämän jälkeen erinäköiset täytekakut kuuluvat varmasti myös osaksi juhlapöytäämme.




Täytekakun alaosan tein 7 munalla 26 cm vuokaan. Ylempi kakku on kahden munan kakku 18 cm vuokaan. Kostukkeena punaista Angry Birds-limua, täytteenä suklaa nougaata ja kermavaahtoa. Koristelussa on käytin sinistä, vihreää ja valkoista sokerimassaa. Possut ja linnut tein myös sokerimassasta tai marsipaanista. Sisko oli löytänyt vielä teemaan sopivat kakkukynttilät ja avot, kokonaisuus oli valmis. :)





Sunnuntaina saimme vielä ystäväiset brunssille kuulemaan reissukuulumisia. Matkalta levänneenä ja juhlien siivittämänä syksy tuntuu paljon valoisammalta - ja suosikkini joulukin on käytännössä täällä näillä näppäimillä. Ihana olla täälläkin taas!

15 kommenttia:

  1. No huh huh eka kakku ja tuon näköinen, ihan käsittämätöntä- niin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatöörin eka taidonnäyte, täytyy kyllä olla ihan tyytyväinen :) Kiitos paljon!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä reissu ja mukava olla kotonakin! :)

      Poista
  3. Voi miten suloisia kakkuja ja ihania kuppikakkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun ehtisin enemmän tehdä kaikkea käsillä niin kovin mielelläni tekisin!

      Poista
  4. Vau! Todella onnistuneen näköisiä leipomuksia. :)
    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset L, lastensynttäreille on hauska askarrella kun mielikuvituskaan ei ole rajana :)

      Poista
  5. Kakusta tuli kyllä todella upea! Vau! En tosin epäillyt ollenkaan sun taitoja :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...