Sivut

maanantai 10. joulukuuta 2012

To do and done: Our coming Wedding Day

"Mitä pidemmälle päivät käy mä toivon, et ikuista tää onni on" -Johanna Kurkela.

Koska hääpäivä on lähellä, kertaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa täällä kokonaisuuden, mitä kaikkea teimme noin pääpiirteissään ja mikä saattaisi helpottaa tulevien morsianten paniikkia ja hääpainajaisia. Itse olen nähnyt "painajaisia" 2 kertaa ja siinä se. Kun asiat tuntuvat olevan hallinnassa, ei alitajunta touhua omiaan öisin, ilmeisesti. Myönnän, että maha on silti nyt välillä sekaisin ja loppujännitys iskee päälle.


Aloitimme häävalmistelumme 1,5 vuotta etukäteen varsinaisesti siitä päivästä, kun varasimme häätilamme, eli aikaahan tässä on ollut vähän liiaksikin. Samana päivänä kysyin ihanilta kaasoiltani suostumusta seisoa vierellä h-hetkenä. Koska hääpäivämme on muutenkin juhlapäivä, laitoimme sähköiset Save the Date-kutsut hääsivustollemme 5kk etukäteen jotta vieraat osaavat varata päivän. Sivustolla pystyi myös ilmoittautua, kirjoittaa terkut vieraskirjaan, löysi lahjalistat, kaiken infon häihin liittyen sekä pystyi kertoa biisitoiveensa tanssilattialle. Kutsut lähetimme vajaa 3kk etukäteen. Koko häiden visuilmeestä vastasin minä ja huvipuolesta mies. Molemmille jaettiin tehtävät fifty-sixty niin, että kumpikin tekee sitä mitä parhaiten osaa. Visusta sen verran, että emme halunneet pelkästään musta-valkoista lopulta ja tuntui hassulta miettiä pelkkiä värejä, ennemmin mietimme kokonaisuutta. Nyt on uuden vuoden juhlavärejä ja ripaus menneen ajan tunnelmaa mukaan. Pöytiä ei numeroida, vaan ne nimetään. Tässä parit palaset sikinsokin:


Tässä vielä tiivistetty mitä tehtiin: (voitte kuvitella, miten huojentunut olen vaikka olen edelleen kokovartalojännityksessä)

Häätila varattu 1,5 vuotta aiemmin
Vihkipaikka varattu
Vihkipaikan-harjoitusten aika varattu
Pappi varattu

Papin tapaaminen ja seremonian kulku
Kanttori varattu
Kanttorille info: aloitusmarssi ja loppumarssi
Laulu kirkossa: laulaja päätetty

Häämarssit päätetty
Esteiden tutkinta: 4kk ennen

Kirkosta poistuminen: "heittojutut"
Budjettisuunnitelma

Kaasot päätetty
Bestmanit päätetty
Seremoniamestarit päätetty

Tilan kanssa sopiminen yleisistä puitteista

Muut yksityiskohtaisemmat järjestelyt
Tilan pohjapiirros suunnitelmat näistä ja hankinnoista:
Tila: videotykki
Tila: äänentoisto
Tila: valkokangas
Tila: pöytien järjestely
Tila: ulkoroihut


Tanssikurssi hääpareille syys-marraskuu

Tanssiharjoitukset kotona 2x/viikko --> viimeksi tänään :)

Häätreenaus ja yleinen hyvä olo

Vieraslistan laatiminen

Polttarilistojen laatiminen ja ilmoitus kaasoille/bestmaneille
Polttarit 2X

Visuaalinen ilme päätetty ja yleinen juhlan luonne

Save the Date-sivusto lähetetty vieraille
Kutsukorttien visu ja ohjetekstit
Osoitteiden kerääminen
Postimerkit

Kutsujen painatus + kirjekuoret
Kutsujen lähetys n. 3kk ennen
Kirkko-ohjelmien visu ja painatus

Paikkakortit
Menutornit
Ohjelmat

 

Vieraskirjan toteutus päätetty
Lahjapöydän oheismateriaalit


Hääyö ja edeltävä yö kaason kanssa varattu
Kiintiömajoitus Helsingin X-hotellista varattu vieraille

Hääkuvaaja sovittu
Valokuvaajan kanssa palaveri pidetty 3.12

Videokuvaus sovittu.

Bändi varattu
Bändilista ja häätanssi valittu, informoitu bändiä


Vieraskirjasta päättäminen ja teko

Sormukset (MikonKulta/Sandberg)

Sormusten kaiverrus ja rodinointi (MikonKulta)

Pitopalvelu varaus

Pitopalvelun maisteluillallinen
Menun suunnittelu (syksy)

Ylläri kahvipöytään hankittu
Tarjoilijat
Cateringille loppuasioiden ja ruokavalioiden ilmoitus
Cateringille servetit

Iltapalan suunnittelu ja tilaus

Hääjuomien tasting

Hääjuomaexcelin päivitys ja tarkat annosmäärät & drinkit
Juomien haku
Alkoholilupa tilaan hankittu
Kertismukien hankinta

Muut drinkkipöydän materiaalit

Vieraiden kuljetus hääpaikalle bussit 2X
Morsiusparin hääauto ja kuski

Shampanjalasit ja pullo autoon

Hääauton koristeet ja plakaatit

Hääkampaus ja meikki oma ja kaasot varattu

Anopin kampaus varattu
Hääkoemeikki tehty

Hääkoekampaus (päivä tiedossa)
Kynsien huolto varattu vakiopaikkaan

Hääkimpun varaminen + vieheet ja suunnittelupalaveri floristin kanssa
Koristelukukat päätetty

Kukkien kuljetus aamulla juhlapaikalle: lähetyspalvelu
Kukkien kuljetus kimput ja vieheet hotellille
 

Vieraiden lahjat päätetty
Sädetikut yms.

Kynttilät ja tuikut
Pöytäkoristelu
Pöytien nimilaput visualisoitu ja tulostukseen
Raamit menulle, vieraskirjalle jne.
Lyhdyt
ja muut tykätarpeet
Skumppacoolerit

Lahjalistan teko (naimakaupat.com + linkitys omalta infosivulta)

Häihin osallistujat tiedossa
Istumajärjestys exceliin tehty

Paikkojen laitto hääaamuna

Juhlavieraiden ilmoitus cateringille + erikoisruokav.

Spotify biisilista kuntoon ruokailun ajaksi
Spotify bilebiisilista loppuillaksi

Illan DJ sovittu

UV illan ohjelmat ja numerot tiedossa - ei siitä vielä sen enempää jotta vieraat eivät tiedä kaikkea :)

Tarkka päivän kulku tiedossa
Kaasojen kanssa aikataulut katsottu
Vastuut ja kunniat sovittu päivän osalta henkilöittäin

Hääpukujen sovitus kaasojen kanssa

Morsiamen puku korjauksineen ok
Morsiamen korut ja muut

Morsiamen laukku
Sateenvarjot lumipyryä varten
Sukkanauha
Morsiamen kengät
Sulhon puku ja kengät
Kaasojen puvut
Bestmanien puvut
Morsiamen alusasu
Kaasojen lahjat

Bestmanien lahjat

Häämatkan varaus lennot, majoitus ja kuljetus: Australia

Huomenlahjat


Muista viimeisellä 10 viikolla:
  • Tee lista viimeiselle 10 viikolle tekemisistä: helpottaa loppua
  • Check kaikki tehdyt varaukset
  • Mikäli kirkossa vihkiminen, seremonian läpikäynti
  • Cateringille ilmoitukset
  • Avioehto, mikäli sellainen tulee
  • Alkoholilupa, mikäli tilassa ei a-oikeuksia
  • Koemeikit, kampaukset jne.
  • Tanssin harjoittelu
  • Ohjelman läpikäynti
  • Kaikki materiaalit esim. photobooth yms.
  • Ohjelmavastaava, aikatauluvastaava, ohjaava taho, tervetulopuhe, laulut ja muut vielä läpi
  • Tarkasta että kynttilöitä on tarpeeksi ja vähän liikaakin (pimeä ilta)
  • Hääpukujen viimeiset sovitukset ja korjaukset
  • Meidän tapauksessa hanimoonin majoitusten suunnittelu
  • Hotelliin mukaan ainakin: samppista, kaikki asusteet ja puku, kirkko-ohjelmat + tarvikkeet, sädetikut, huomenlahja, seuraavan päivän vaatetus
  • Järkkää koristelukamat omiin pusseihin alueittain esim. eteisen kynttilät, häätilan jutut jne.
  • Nauti täysillä tulevasta!!

Että näin mennään! Unohdinko jotain tai unohdinko sanoa, että tämä kaikki on kuitenkin ollut vaivan arvoista? Se, mikä tuosta ei käy ilmi, on koko illan kulku ja ohjelmat sekä yllätykset, joka on ehkä suurin näkyvä osa juhlaa ja tunnelmaa. Freixenet Carta Nevada Semi Seco toimii sekä tervetulomaljanamme että seurustelujuomana muiden iltajuomien lisäksi, suosikkimme Australialaisen valmistajan Estd Hardy`s viinit pääsevän menumme kaveriksi. Tässä voisi ryhtyä pian hääplanneriksi, niin intensiivisesti näihin juttuihin on syventynyt. Mutta se hääjutuista ja joulua odotellen!

21 kommenttia:

  1. Apua, kuinka paljon tehtävää! Ei tuota määrää osaa edes kuvitella, ennen kuin on itse siinä tilanteessa..

    Hyvin kaikki menee! Tsemppiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa, tässä ihmettelen itsekin, että tulipas listasta pitkä ja tulisi vielä pidempi, jos kirjaisi kaikki! Jokainen tyylillään, meillä meni näin :) KIITOS!

      Poista
  2. Tätä lukiessani tajusin, miten montaa asiaa en ole vielä muistanut ajatella. Kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no panic, onneksi teillä on vielä aikaa! Mutta paras neuvo: aikataulukalenteri, jotta ajan hurjan nopea kuluminen ei tule yllärinä ;)

      Poista
  3. Ihanaa, mulla meni ihan kylmänväreet kun luin postauksen...tuli omat häät mieleeni <3

    Tsemppiä häävalmisteluihin, teillähän on kaikki jo hyvällä mallilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria ja täällä valmistellaan <3 Ihanaa aikaa, muistelen varmasti myös paljon jälkikäteen!

      Poista
  4. Shit, hirveesti asioita, joista en ole vielä edes ymmärtänyt stressata. Nyt ymmärrän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin antaa sulle lisästressiä vielä näiden lisäks kun nähdään ;) Ei vaan hienosti ne menee, muista vaan ottaa rennosti ja tehdä kaikki ajallaan, omannäköisesti :)

      Poista
    2. Jep :) Mun blogissa on sulle tunnustus. http://casavolmari.blogspot.fi/2012/12/tunnustuksia-ja-asiaa-vahan-aiheen.html

      Poista
  5. Kohta se tapahtuu, iiks! Teillä on varmasti ihanan tunnelmalliset häät tiedossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin iso IIK, kaikkea kivaa bloggailuakin olisi ollut mutta ei ole yhtään ehtinyt. Kiitos hurjasti ja kerron sitten jälkikäteen tunnelmista <3

      Poista
  6. Voi apua, kuinka paljon kaikkea ;D Onneksi meillä on vielä aikaa! :))

    Nuo teidän kutsut on vain super kauniit!! <3

    VastaaPoista
  7. Juu ja tässä ei ole vielä edes kaikki :D Kiitos paljon, teillä on ihana aika myös edessä! Melkei haikeudella ajattelen jo nyt että häälehdet yms. hömpötykset ovat pian mennyttä aikaa, noh ihanat muistot varmasti jää!

    VastaaPoista
  8. Ihan kylmät väreet meni kun luin tätä, upea juhla on teille tulossa! <3
    Ja todella nostan hattua kaikille jotka tuollaisesta määrästä hommia selviää! Ite olen sellainen stressierkki, että luuhistuisin ihan kaiken tuon edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos littleB, mukava kuulla :) Nyt tuntuu uskomattoman hyvältä kun homma on paketissa!!! Oli kyllä kaiken väärti mutta vaikka kuinka olen organisoivaa tyyppiä ja yksityiskohtien mestari, meinasi jossain välissä jo tulla kaiken tekemispaljouden keskellä stoppi. Mutta kyllä kannatti! :)

      Poista
  9. Onnea jo etukäteen! Meidät on myös vihitty uudenvuodenaattona, juhlistamme jo kolmatta hääpäiväämme :) t. Riikka

    www.sisustus-inredning.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana saada kohtalotovereita :) UV aatossa oli kyllä taikaa vaikka välillä unohdin että nyt on vuosi vaihtumassa ;)

      Poista
  10. Oikein ihanaa hääpäivää <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ja teille ihania hetkiä pienen perheen parissa! ♥

      Poista
  11. Ihanlta näyttää! Mukavaa alkanutta uutta vuotta! Minun blogissani on Sinulle haaste ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös sinne mitä parhainta uutta vuotta! Kiitos, tulen kurkkimaan :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...