Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu meni, next stop Barcelona!

Koko joulun aikaan ehdin istua koneella ehkä pari tuntia, niin hulinaa oli ympäriinsä. Samalla toki rentouduimme, söimme hyvin, saimme mahtavia lahjoja ja nautimme vain jouluhössötyksestä perheiden kera. En ollut odottanut joululahjaksi juuri mitään, mutta monta toivelahjaa uutta kotia varten saimme (tontut on tainneet lukea ahkerasti blogiani).

Tässä muutamia ihania joululahjoja, joita saimme:
- Kubuksen kuparinen kynttilänjalka
- Magisson Black Terracotta karahvi
- Nomess Copenhagenin kuparisia henkareita
- Luhdan jättimäinen valkoinen satiinipäivänpeitto
- Iittalan Kartio-laseja
- Saunaan uutukaiset liinavaatteet
- Pentikin vuoka ja kynttilänjalat jne.

Ja ihanana yllätyksenä (vaikka mitään ei ollut tarkoitus ostaa, koska Barcelonan matka oli yhteinen lahjamme) sain miekkoselta Kämp Spa-lahjakortin. Tulen varmasti jälleen nukahtamaan moisessa ihanassa käsittelyssä.

Täällä valmistaudutaan iltalentoon kohti Barcelonaa, tiedossa on keskiviikkoon asti oleilua, aleshoppailua ja nautiskelua. Matkan hyvä syy on ensimmäisen hääpäivämme 31.12. juhlinta. Matkan piti olla kokonaan yllätys miehelle, mutta onnistuin möläyttämään kohteen jo etukäteen suurella suullani. Hotelli on kuitenkin vielä yllätys hänelle ja majoitumme Hilton Barcelonaan (hotellikuvat yllä lainattu heiltä). Tiedossa on myös uuden vuoden aatolle eli ensimmäiselle hääpäivällemme Hammam Spa-rentoutumista. Jännä juttu, että vaikka olemme matkustelleet paljon, on tämä ihan ensimmäinen kerta meille Barcelonassa. Ystäviltä tulleet vinkit ovat auttaneet seulomaan tärkeimmät kohteet, shoppailut ja ravintolat omalle listalle.

Blogiin palaan jälleen viimeistään ensi vuonna, sitä ennen erittäin mahtavaa uutta vuotta 2014 kaikille mahtaville lukijoille!

Kuvat lainattu: Hilton Barcelona, Pinterest, Rituels d`Orient Hammam Spa

8 kommenttia:

  1. No olit ollut kyllä todella kiltti, vitsi mitä lahjoja! Ihanaa varmasti päästä laittamaan uutta kotia noilla ihanuuksilla :D Ja ei vau, barcelonaan! Itse suuntaan sinne keväällä moikkaamaan kaveria! :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelonan loma oli huippu, sopivassa suhteessa rentoutumista, shoppailua ja hyvää ruokaa! :) Kaikkea tarpeellista saimme mutta varmasti on sielläkin asustellut kiltti tyttö, täytyy tulla kurkkaamaan!

      Poista
  2. Mahtavan ihanaa hääpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, ja hyvää tulevaa ensimmäistä hääpäivää teille joka on myös ihan pian! :)

      Poista
  3. Oi, ihanaa matkaa ja hyvää hääpäivää! Barcelona on ihana kaupunki! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli ensimmäinen kerta ko. kaupungissa ja ei sitä tosiaan turhaa ole kehuttu. Todella kaunis ja monipuolinen kaikin puolin :)

      Poista
  4. Onnellista uutta vuotta ja ihanaa hääpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnellista tätä vuotta myös teille! <3

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...