Sivut

maanantai 13. tammikuuta 2014

Uutta uuteen kotiin: lahjoja

Joulu on enää kaunis muisto vain, mutta sisustamiseen liittyvät joululahjamme ovat vielä esittelemättä. Tästä joku voinee saada vinkkiä myös tulevien juhlien varalle, mitä lahjaksi. Joulupukki tai perhetontut tuntevat makuni mainiosti tai olivat lukeneet blogiani tarkkaan, sillä monenlaista tarpeellista ja himoittua uutukaiseen tulevaan kotiimme paketeista paljastui! Mitään erityistä toivetta emme edes miehen kanssa etukäteen kenellekään esittäneet tai sen kummempaa odottaneet. Kaikki lahjat olivat ihania, tarpeellisia ja meidän näköisiämme. Erityisesti Kubuksen kuparinen kynttilänjalka ylitti odotukset. Haaveilin menneessä postauksessa tästä kauniista tanskalaisklassikosta ja juuri tämän värisenä.




Lisäksi uuteen kotiin tulee Luhdan valkoinen satiininen jättipeitto päiväpeitoksi. Myös Luhdan musta lyhty päätyy uudelle terassille, muistuttaen paljon Normann Copenhagenin LightHouse-lyhdyn muotoa.

Muita saamisia oli astiastoa Iittalalta, Magisson uutuustuote terrakottakarahti, saunaan uudet liinavaatteet ja Nomess Copenhagenin suosikkivärisiä, kuparisia, henkareita. Emme ole itse ostaneet uuteen kotiin vielä kovinkaan mitään, jotta muuttoon ei kulkeudu liikaa tavaraa, mutta nämä tulevat heti käyttöön. Mieheltä sain takuuvarman ja halutun lahjan, hemmotteluhetken Kämp Spassa, ja yhteinen lomareissumme vuoden vaihtuessa oli lahja toinen toisillemme. Kaunis kiitos kauniista lahjoista!

10 kommenttia:

  1. Ooh, kertakaikkiaan tasokkaita lahjoja, vau! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry ja hyvää alkanutta vuotta sinulle tässä vaiheessa! <3

      Poista
  2. Ihania lahjoja - on ollut taitavia tonttuja liikenteessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä eteviä pukin apulaisia, tulee tarpeeseen! :)

      Poista
  3. Oi mitä lahjoja! Läheisenne todella tietävät makunne. :)

    VastaaPoista
  4. Olipas tosiaan ollut taitavia tonttuja liikkeellä! :) Upeita lahjoja olette saanet, varsinkin kynttelikkö on kaunis. Meiltä löytyy kynttelikkö mustana ja se on kyllä kaunis myös.

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ja valkoinen Kubus ovat tyylikkäitä myös! Tämä menee paraatipaikalle uudessa kodissa. :)

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...