Sivut

torstai 30. tammikuuta 2014

Eteisen säilytyksessä

Uutta kotiamme suunnitellessa ja kevättä odottaessa on hyvä alkaa karsimaan myös nykykodin tarpeistoa. Pää pursuaa ideoita uuden sisustuksen suhteen, näistä tulossa postausta vielä moneen otteeseen.

Kun säilytyspaikkoja on niukalti nykyisessä asunnossa, toimii eteisaulassa vanha suosikkini Hay Loop-lisänaulakko myös sopivana jokapäiväisten vaatekappaleiden säilytyspaikkana ja viime kevään hankinta Inno Oka-naulakko pitää huolta laukuista ja muista tarpeellisista. Massimo Duttin kumisaappaat hankin Barcelonasta viimeisimmältä matkaltamme ja ovat hyväksi havaitut märässä loskassa. Beiget mokkanahkaiset nilkkurit on hankittu vastikään Mangon talvialesta ja suosikkini, Karen Millenin mustat mokkanahkanilkkurit, ovat löytö syysalesta. Olen varsinainen tarjoushaukka ja hintojen vertailija. Ostan harvoin mitään normaalihinnalla, ellen todella tiedä, että kyseinen tuote ei olisi tulossa missään vaiheessa aleen. Hääkenkäni saavat olla esillä kesät talvet.





Muuttoomme on vielä kuukausia aikaa, mutta jo tässä vaiheessa monta pussia tavaraa on lähtenyt kierrätykseen tai aiemmin jo myyntiin. Silti minimalistista sisustustyyliä suosiva mies on sitä mieltä, että puolet kaikesta voisi heittää vielä helposti menemään - öh. :)




Uusi joululahjaksi saatu ihanuus, kuparinen Kubus 4 kynttilänjalka, on väliaikaisesti saanut paikkansa myös eteisestä.


Viikot lentävät ja viikonloput siinä samassa. Jokunen saattoikin minulle mainita, että ydinkeskustaan muuttaessa sekä aika että raha katoaa kaiken tekemisen ympärille. Toisaalta olen istunut tapaamassa ystäväisiä huomattavasti enemmän kuin olen aiemmin ehtinyt, löytänyt ihania pieniä putiikkeja ja ravintoloita ja tehnyt äärimmäisen hyviä löytöjä sekä ehkä myös pari heräteostosta. Tämä citykoti on ollut vallan sopiva tähän väliin, keväällä on hyvä aika muuttaa takaisin Espooseen!

Maukasta viikonloppua, tämän viikonlopun teema on vahvasti hyvä ruoka sekä itse tehtynä että sunnuntaibrunssilla.

2 kommenttia:

  1. Uuden suunnittelu on ihanaa. Meillä yritetään tässä välivaiheessa mahduttaa 150 neliön tavarat 70 neliöön ja ahdasta on. Mutta ensi jouluna kaikki on jo toisin. Mukavaa asunnon odotusta ja sisustussuunnittelua aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, voi kun olisi edes tuo 70 neliötä, se olisi paljon se verrattuna tähän 43 neliöön. :) Ensi jouluna saadaan molemmat laittaa uutta kotia, samoin sinne!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...