Sivut

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Keittiön seinään liitutaulumaalia

Täällä on vertailtu värilaskuja, tehty yksi hutiostos seinämaaleissa, vertailtu uudelleen ja päätetty nyt kokonaisuudessaan myös keittiön seinien väritys! Yksi seinä, jossa myös liesituulettimemme sijaitsee yksinään ilman yläkaapistoja, tulee olemaan mustaa liitutaulumaalia. Toinen keittiön seinä on perusvalkoinen kuten koko muu avotila keittiö-olohuone akselilla. Pohjustus tehdään kunnolla ja ammattilaiset maalaavat seinän joten emme ole itse paikalla hutiloimassa. Maalin hankimme eilen K-Raudasta parin makuuhuoneen seinämaalipurkin kera. Liitutaulu voisi olla jonkun mielestä jo pian eilistä, mutta halusimme tämän meille valkoisten kaapistojen ja valkoisen kivitason pariksi. Hauska pieni bistro-henkinen ripaus kotiin. Kokovalkoinen keittiö valkoisilla tasoilla ja valkoisella lasituksella olisi muuten valju kun lattiassa on vielä valkolakattu parketti.

Seinään ei ole toki tarkoitus kirjoittaa yhtenään jotta se ei muutu harmaaksi ja hyviä liitutaulutusseja on testattu käytössä ainakin Granitista saataviksi. Seinää suojaa lisäksi välitilan lasitus alareunassa, joka kiertää koko keittiön tilan läpi.




Keittiön välitilan lasin hankimme Lasistamolta mittatilauksena. Lasi tulee olemaan mitä todennäköisimmin kirkas, mutta testaamme ja mittaamme mallit vielä paikan päällä kunhan keittiö alkaa muodostua. Samasta liikkeestä tulee mittatilauksena myös kylpyhuoneemme mahdollisimman eleetön suihkuseinä.


Keittiön musta seinä on pienin seinä keittiötilassa, joten siihen maali sopi hyvin. Katsotaan sitten lopputulosta millaista syntyy. Haaveilimme aluksi tumman harmaasta rapatusta seinästä, mutta lasituksen kanssa se olisi ollut hankala. Tämä toinen versio sopi molemmille.



Seuraavaksi makuuhuoneiden seinien värivalinnat kun saamme värit vielä lopullisesti päätettyä. Inspiroivaa viikkoa!

Kuvat lainattu: Decor8blog, Pinterest, Ciadearquitetura

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä hyvältä! Malttamattomana oottelen kuvia valmiista kodista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä odottelen myös että tämä projekti pääsisi jo maaliin. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että lopputulos on yhtä hyvä! :)

      Poista
  3. Tykkään, kivat suunnitelmat teillä!

    VastaaPoista
  4. Hauskaa, että teilläkin menossa paritaloprojekti ja että valmistuu tänä keväänä. Helsinkiin myös?
    Jään mielenkiinnolla seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, paritalo kyllä, mutta Espooseen! :) Hauska jos siellä samansuuntaisia suunnitelmia!

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa teidän suunnitelmat. :)

    VastaaPoista
  6. Wau, kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visiot on selkeät, lopputulosta vielä odotellen! ;)

      Poista
  7. Me pyöriteltiin ihan samoja aatoksia aikoinamme ja tulihan se liitaulumaalipurkki hankittuakin. Jätettiin kuitenkin maalaamatta, mutta mielenkiinnolla odottelen millainen teidän lopputuloksesta tulee! Ehkä mekin sitten uskaltaudumme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me hankittiin useampi purkki jo että enää ei voi perääntyä. ;) Lopputuloksen esittelen täällä joten toivotaan molemmat että menee nappiin, heh!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hauskaa: aikaa vievää toki, mutta ihan uutta ja erittäin inspiroivaa! Mukava tulla melko huudeille! ;)

      Poista
  9. Hyvältä näyttää ja kiva varmasti tulee olemaan lopputulos :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...