Sivut

torstai 6. helmikuuta 2014

Viikonlopun vinkki: brunssi SicaPellessä

Kas helmikuun puolelle heilahti täälläkin, minne nämä päivät oikein katoavat? Toisaalta mahtavaa mennä kohti kevättä ja vauhdilla! Jos sisustaminen on yksi intohimoistani, toinen vahva himotuksen kohde on maukas ja hyvistä raaka-aineista tehty ruoka ja etenkin tämän yhteydessä kiireettömät brunssit sunnuntaiaamuisin. Tulevana viikonloppuna on viides viikonloppu brunssilla yhteen menoon, aivan parasta nähdä ystäviä hyvän ruoan merkeissä heti aamutuimaan! Pari viikkoa takaperin ajelimme Porvooseen ystäväpariskuntamme kanssa aurinkoisen kirpeässä talviaamussa testaamaan paljon kehuja saanut SicaPelle. Ja kyllä tämä brunssi oli ajomatkan väärti!



Brunssin alkupalabuffet oli monipuolinen ja erityisesti kala ja uunituore leipä maistuivat seurueellemme. Buffetissa myös vaihtuivat lajikkeet kesken ruokailumme, joten pystyimme löytää myös uusia ylläreitä pöydästä täydennyskierroksella.


Ravintola on hyvin pieni, joten varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Seuraavaksi aiomme testata dinnerin ilta-aikaan jonain kevään viikonloppuna. Sympaattisen pienen ravintolan tunnelmallinen ilmapiiri ja sisustus olivat myös mieleeni.



Brunssi ei loppunut suinkaan alkuruoka buffet-kattaukseen, vaan pääruaksi saimme valita päivän kalaa tai fasaania. Maistoin fasaania ensimmäisen kerran ja aivan mielettömän maukasta porkkanapyreen kera! Jälkkäriksi oli talon suklaakakkua vanhan ajan vaniljajäätelöllä. Tämän jälkeen yhden jos toisenkin maha oli ääriään myöten täynnä. Brunssin hinta oli 32 €/hlö.






Olisimme käyneet Porvoon putiikeista etsimässä meille tulevaa rustiikkista ruokapöytää mutta sunnuntaisin tietenkin kaikki suloiset kaupat olivat kiinni. Onko muita, jotka ovat ihastuneet SicaPellen tarjontaan? Viikon päästä suuntaamme Tukholmaan risteillen isomman ystäväporukan kera - tulevana viikonloppuna juhlitaan yhden ystävän juhlia ja syödään home made-blinejä. Ja suunnitellaan jälleen eteenpäin uutta kotia.

Rentouttavaa viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Kiitos suosituksesta! :) Meillä onkin ollut kevään mittaan taas suunnitteilla pieni reissu Porvoohon - se on vaan niin kiva paikka suht lyhyen ajomatkan päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä ehdottomasti, samalla pieni visiitti Porvoon kauniin meiningin keskelle. :) Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Näyttää kivalta paikalta, ei ole kokemuksia mutta Porvoo on lemppareita joten täytyy tuo visiitillä testata! :) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on suositeltu useassa lehdessäkin, kannattaa ajaa tämän takia vähän matkaakin. :) Löysin myös hyvän arvostelun: http://blogit.mtv.fi/sivumaku/2014/02/18/ravintola-arvostelu-sicapelle-porvoo/

      Poista
  3. Porvoo on ihastuttava kaupunki. Muutaman kerran käynyt, mutta edelleen haaveilen että joskus vielä kierrän vanhaa kaupunkia _rauhassa_(ilman lapsia :)). Ja näissä mainitsemissasi paikoissa olisi kiva vierailla myös :)

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...